10 shokeeraavaa faktaa McDonald’sista
McDonald’s on maailman suurin ravintolaketju, jonka logo tunnetaan lähes joka puolella.
Alltime10s -kanavan video kertoo kymmenen karua faktaa arjesta kultaisten kaarien takana. Videon faktojen suomennokset alla.Tiesitkö näitä?
- McDonald’s lopetti pihvitäyteaineen käyttämisen Yhdysvalloissa vuonna 2012. Täyteainetta valmistettiin pesemällä huonompilaatuista lihaa ammoniakissa, jolloin tuloksena oli ”vaaleanpunaista mönjää”.
- Sana McJob löytyy sanakirjasta, ja tarkoittaa huonopalkkaista työtä. Minimpalkkaisen työntekijän olisi tehtävä työtä 1,2 miljoonaa tuntia jotta saavuttaisi McDonald’sin toimitusjohtajan vuosiansiot.
- Vuosina 1995 – 2000 järjestettiin McDonald’s Monopoly -promootiokisoja. McDonald’sin työntekijät omivat itselleen lähes kaikki päävoitot vilpillisin keinoin – yhteensä 13 miljoonan dollarin arvosta palkintoja.
- Pelkästään amerikkalaiset syövät yli kaksi miljardia kiloa McDonald’s pihvilihaa vuodessa. Tähän vaaditaan 5,5 miljoonaa nautaa – yhtä paljon kuin koko Englannissa on nautoja!
- Stella Liebeck sai kolmannen asteen palovammoja kaadettuaan kuumaa kahvia syliinsä. Lääkärikulut maksoivat 10 000 dollaria, mutta McDonald’s suostui korvaamaan vain 800 dollaria laskusta. Stella voitti McDonald’sin oikeudessa ja sai Mäkkäriltä lopulta 500 000 dollaria.
- McDonald’seissa ympäri maailman myydään 75 hampurilaista sekunnissa. 68 miljoonaa asiakasta käy McDonaldsissa joka päivä – tämä vastaa lähes yhtä prosenttia koko maailman väkiluvusta!
- Ensimmäinen McDonald’s Drive-in -kaista perustettiin palvelemaan sotilaita, joilla ei ollut lupaa poistua autostaan sotilasunivormussa. Ensimmäiset kiinalaiset Drive-in -asiakkaat eivät ymmärtäneet palvelun logiikkaa, joten he hakivat ruokansa Drive-inistä ja menivät syömään ruokansa ravintolaan sisään.
- McDonald’sin logon kultaiset kaaret ovat tunnetumpi symboli kuin kristinuskon risti. 88 % ihmisistä tunnistaa Mäkkärin logon, kun taas ristin tunnistaa vain 54 %.
- Guantanamon pahamaineisessa vankileirissä on McDonald’s – Kuuban ainoa sellainen. Tottelevaisille vangeille kuulemma jaetaan Big Maceja ja ranskalaisia.
- 1960-luvulla Mäkkärin logoa oltiin muuttamassa, koska logon arveltiin muistuttavan ja antavan alitajuista signaalia naisen rinnoista.
Katso video yllä!
Lähde: Alltime10s
Katso myös:
Lisää erikoisia McDonald’s juttuja
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Halpa raaka-aine, mutta lopputulos kuin ravintolassa
- Näin saat kaupan basilikasta satoa yhä uudelleen – kokeile jo keväällä
- Tuunaa makaronilaatikko turkkilaiseen tyyliin – herkullista vaihtelua klassikkoon
- Kevään kauneimmat kukat kotiin ja parvekkeelle – 4 helppohoitoista suosikkia
- Jätin yhden raaka-aineen pois pashasta – lopputulos oli kevyempi ja jopa herkullisempi
- Oletko kuullut tulppaanihieronnasta? Kokeile itse ja ihastu lopputulokseen
- Allergiaturvallisuus koulun ja urheilujoukkueen myyjäisissä ja varainkeruussa
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä