Yhdistämällä ruskistetun voin, puolukat ja valkosuklaan saat vastustamattoman täytteen laskiaispulliin
Laskiainen lähenee kovaa vauhtia ja moni meistä on saattanut ottaa jo varaslähdön laskiaispullien suhteen. Perinteisesti pullat täytetään kermavaahdolla ja joko mantelimassalla tai hillolla, mutta vuosi vuodelta innokkaat leipurit kehittelevät yhä uusia täytevaihtoehtoja. Tämä puolukkainen täyte on niin herkullista, että olen tehnyt sitä myös ihan sellaisenaan syötäväksi suoraan kiposta.
Valmista ensin pullataikina oman suosikkiohjeesi mukaan tai käytä valmiita laskiaispullia.
Puolukkainen täyte laskiaispulliin
Ainesosat
- 80 g voita
- 60 g valkosuklaata
- 40 g puolukkaa soseena
Ohje
Vaihe 1. Ruskista voi kattilassa keskilämmöllä. Sekoita välillä ja anna voin saada kullanruskea sävy ja pähkinäinen tuoksu. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Vaihe 2. Sulata valkosuklaa varovasti vesihauteessa tai mikrossa.
Vaihe 3. Sekoita ruskistettu voi, sulatettu valkosuklaa ja puolukkasose tasaiseksi. Anna täytteen hetki jähmettyä ennen käyttöä, jotta koostumus on helppo levittää.
Täytä pullat täytteellä ja lisää halutessasi kermavaahtoa. Kokeile rohkeasti ja jaa vinkki myös muille leivonnan ystäville.
Tämän ihanan reseptin bongasin TikTokista. Katso video alta:
Lue myös:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin saat kaupan basilikasta satoa yhä uudelleen – kokeile jo keväällä
- Tuunaa makaronilaatikko turkkilaiseen tyyliin – herkullista vaihtelua klassikkoon
- Kevään kauneimmat kukat kotiin ja parvekkeelle – 4 helppohoitoista suosikkia
- Jätin yhden raaka-aineen pois pashasta – lopputulos oli kevyempi ja jopa herkullisempi
- Oletko kuullut tulppaanihieronnasta? Kokeile itse ja ihastu lopputulokseen
- Allergiaturvallisuus koulun ja urheilujoukkueen myyjäisissä ja varainkeruussa
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä