Tiesitkö tämän: 5 syytä, miksi sokeria lisätään ruokiin
Lisätty sokeri on jo pitkään ollut epäterveellisten lisäaineiden syntilistan kärkipäässä. Edelleen elintarviketeollisuus kuitenkin lisää sokeria kaikenlaisiin ruokiin – ei siis pelkästään makeisiin, vaan myös valmisruokiin ja snackseihin.
Tässä viisi syytä miksi näin on:
1. Maku
Sokeri korostaa ruoassa olevia makuja ja tuo ne paremmin esiin. Sokerin tuoma makeus myös lisää tuotteen houkuttelevuutta – insinöörikielellä ilmaistuna sokeri siis ”lisää todennäköisyyttä että ruoka päätyy jonkun suuhun eikä kaatopaikalle”.2. Karamellisaatio
Sokeri mahdollistaa karamellisoitumisen eli ns. Maillard-reaktion. Maillard-reaktio tarkoittaa ilmiötä joka syntyy kun esimerkiksi paahtoleipä paahdetaan – sen pinta rapeutuu ja muuttuu makeammaksi. Tämä ilmiö vaatii toimiakseen sokeria. Maillard-reaktio on olennaisessa osassa mm. kastikkeissa, jälkiruoissa ja jopa kahvissa – ilman sitä nämäkin ruoat maistuisivat paljon tylsemmältä.3. Tekstuuri ja suutuntuma
Sokeri vaikuttaa moniin kemiallisiin prosesseihin ruoan raaka-aineissa, joten sillä on merkittävä osuus lopullisen ruokatuotteen maun muodostumisessa. Se tuo ruokaan erilaisia tekstuuri- ja suutuntumavivahteita.4. Käyminen eli fermentaatio
Käymisprosessi on olennaisen tärkeä monien tuttujen ruokien valmistuksessa: Esimerkiksi juustot, jogurtit, leivät, oluet ja viinit valmistetaan käymisteitse. Jotta käyminen olisi mahdollista, tarvitsevat ruoassa olevat bakteerit syötäväkseen hiilihydraatteja eli sokereita.5. Säilyvyyden pidentäminen
Sokeri on hygroskooppista ainetta. Se tarkoittaa että sokerin ominaisuuksiin kuuluu vesimolekyylien imeminen ympäristöstä itseensä. Esimerkiksi marjojen hillottaminen parantaa niiden säilyvyyttä siksi että sokeri imee itseensä marjojen sisältämää vettä ja vähentää siten bakteerien kykyä liikkua vedessä. Ei sokeria siis ihan suotta ruokiin lisätä – vaikka ehkä hieman liikaa kuitenkin!Katso myös:
Lisää ruokatiedettä
Lähde: Science DailyLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tällä liuoksella lähtevät jopa pinttyneet punaviinitahrat ja homepilkut
- Kokeilin eri keinoja steariinitahroihin – vain tämä konsti osoittautui toimivaksi
- Hyödynsin karjalanpiirakoiden kuoritaikinan makeaan piirakkaan – tuli yllättävän hyvä yhdistelmä
- Pieni muutos perinteiseen lohisoppaan, ja koko kattila tyhjeni liemiä myöten
- Köyhät ritarit olivat pitkään suosikkini, mutta eilen löysin vielä herkullisemman ohjeen
- Käytettyä teepussia voi hyödyntää niin siivouksessa, ruoanlaitossa kuin ihonhoidossa – katso 11 ideaa
- Mandariiniposset on raikas ja makeampi versio klassikosta
- Kananmunaleikkurille löytyi uusi käyttötapa – yksinkertainen oivallus helpottaa arkea
- Ylijääneestä riisistä syntyy rapeita sipsejä – nykyään keitänkin usein vähän liikaa
- Annoin veriletuille uuden mahdollisuuden ja tein ne tällä kertaa itse
- Porkkanat alkoivat maistua meidän perheessä vasta, kun opin valmistamaan ne tällä tavoin
- Näin saat ikkunat kirkkaiksi ilman pesuaineita – testasin ja yllätyin tämän kikan tehokkuudesta
- Moni tekee tämän virheen tyhjentäessään tiskikonetta – ja vaarantaa huomaamattaan terveytensä
- Anopin vinkistä heitin tiskiainetabletin pyykkikoneeseen – vihdoin pääsin eroon ikävästä ongelmasta
- Teini maistoi nakkilasagnea kaverilla – nyt sitä pyydetään meillä viikoittain
- Punajuuri ei sovi kaikille – vältä liiallista käyttöä, jos kuulut tähän riskiryhmään
- Puolukan terveyshyödyt ovat vertaansa vailla – Lue miksi puolukkaa kannattaa syödä
- Säilytätkö näitä jääkaapissa? Niiden paikka ei ole siellä lainkaan
- Lapsuudessani viili valmistettiin aina itse – huomattavasti halvempaa ja herkullisempaa
- Sekoita tätä mannapuuroon ennen keittämistä – maku paranee uskomattomasti