Tiedätkö miksi aprillipäivänä sanotaan: “syö silliä?”
Monet sanonnat juontavat juurensa jo kaukaa eikä niiden merkitystä enää muisteta
Varma kevään merkki on se kun kuulee ystäviensä aprillipiloja. Aprillipäivää vietetään aina huhtikuun ensimmäisenä ja silloin pitää olla varuillaan ettei satu kepposen uhriksi.
Aprillipäivään kuuluu perinteinen loru: aprillia, syö silliä, juo kuumaa kuravettä päälle, jota kuulee lasten huutelevan tuon päivän saapuessa. Mutta tiedätkö minkä takia näin sanotaan?
Sanonta tulee alunperin Ruotsista, josta se on käännetty aikoinaan suomen kielelle. Ruotsissa taas on pitkät perinteet sillin syömiselle. Yhteys siihen miksi kyseessä on juuri kala tulee kuitenkin Ranskasta. Siellä on ollut tapana tehdä paperista aprillikala ja liimata se salee kiinni jonkun selkään.
Tämä tapa on taas lähtenyt siitä kun 1500-luvulla vuoden vaihtuminen siirrettiin huhtikuusta tammikuulle. Maalaiset jotka eivät meinanneet omaksua tätä tapaa vaan juhlivat huhtikuussa vuoden vaihtumista olivat näitä hölmöjä “aprillikaloja” joita pilkattiin.
Tästä ranskalaisesta vanhasta tavasta on sitten aikoinaan syntynyt ruotsinkielinen värssy ja sitä kautta se on suomeksi käännetty.
Jaa mielenkiintoinen tarina ystävillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä