Tästä perunaruuasta nousi hitti
Loistava tapa käyttää perunaa ja vie kielen mennessään
Kuka on sanonut, että maistuva arkiruoka ei voisi olla myös edullista ja helppoa valmistaa?
Peruna on loistava kotimainen raaka-aine, jota suomalaiset rakastavat intohimoisesti. Siihen saattaa kuitenkin kyllästyä jos aina käyttää samanlaista reseptiä. Siksi kannattaa välillä kokeilla jotain täysin uutta ja yllättyä.
Nämä rapeat potut ovat saaneet inspiraatiota iranilaisesta perinneruuasta, jossa riisi paistetaan rapeaksi.
Näitä tarviset:
valinnainen määrä jauhoisia perunoita
oliiviöljyä
sormisuolaa
savupaprikajauhetta
Näin valmistat:
Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Leikkaa perunat kahtia, mielellään pitkittäin.
Keitä lähes kypsiksi, noin 15 minuuttia. Valuta hyvin.
Lisää reilusti oliiviöljyä valurautapannun tai uuninkestävän vuoan pohjalle. Nostele perunat leikkuupinta alaspäin pannulle ja paina perunoita haarukalla varovaisesti lyttyyn.
Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta sormisuolalla ja savupaprikamausteella.
Paahda uunissa, kunnes perunoiden pohja on paahtunut kullanruskeaksi (noin 30 minuuttia).
Käännä perunat ympäri ja jatka paahtamista, kunnes myös toinen puoli on paahtunut rapeaksi ja ruskeaksi (toiset 20-30 minuuttia).
Jaa tämä loistava resepti kaikille kavereillesi!
Lähde: IS / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin saat kaupan basilikasta satoa yhä uudelleen – kokeile jo keväällä
- Tuunaa makaronilaatikko turkkilaiseen tyyliin – herkullista vaihtelua klassikkoon
- Kevään kauneimmat kukat kotiin ja parvekkeelle – 4 helppohoitoista suosikkia
- Jätin yhden raaka-aineen pois pashasta – lopputulos oli kevyempi ja jopa herkullisempi
- Oletko kuullut tulppaanihieronnasta? Kokeile itse ja ihastu lopputulokseen
- Allergiaturvallisuus koulun ja urheilujoukkueen myyjäisissä ja varainkeruussa
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä