Mansikkamaito kuului lapsuudessa erityisesti kesiin, jolloin sitä tuli nautittua usein hellepäivien viilennyksenä. Muistan, että silloin resepti oli hyvin yksinkertainen: pelkkiä mansikoita ja maitoa. Nyt vastaan tuli kuitenkin hieman herkullisempi versio, jonka näin Sonjamelinan TikTokissa. Täytyy myöntää, että tämä päivitetty versio vei mennessään.

Mansikkamaito

Ainesosat (kannullinen)

  • 250 g mansikoita
  • noin 1 dl kondensoitua maitoa
  • 1 l maitoa
  • jäitä
  • tuoreita mintunlehtiä

Ohje

Vaihe 1. Pese ja pilko mansikat. Soseuta noin puolet mansikoista tasaiseksi soseeksi.

Vaihe 2. Lisää mansikkasoseen joukkoon kondensoitu maito ja sekoita hyvin.

Vaihe 3. Kaada kannuun mansikkaseos, lisää runsaasti jäitä, pilkotut mansikat sekä maito. Sekoita ja viimeistele tuoreilla mintunlehdillä. Tarjoile heti kylmänä.

@sonjamelina

Lapsuuden herkku, mansikkamaito revisited 🍓🥰💞 Metsämansikoita ei tietenkään ole saatavilla tähän vuoden aikaan, mutta kyllä kaupan mansikoillakin fiilikseen pääsee. #mansikkamaito #ruokavinkit #juomavinkit

♬ alkuperäinen ääni – Sonja Melina

Lue myös: