Syö näitä ruokia ja hiuksesi kiittävät – kaverini kysyi olenko käynyt kampaajalla
Monilla suomalaisilla on hennot, elottomat ja katkeilevat hiukset. Kun mietit, miten kasvattaa hiuksia kurkista ruokavalioosi. Kauppojen hyllyt notkuvat hoitotuotteista, mutta ne eivät välttämättä yksistään riitä korjaamaan hiustesi kuntoa. Siispä jokaisen huonoista hiuksista kärsivän kannattaa kokeilla syödä paremmin.
Hiukset niin kuin kaikki muukin elimistössämme saavat parhaiten ravinteensa sisältäpäin. Senpä vuoksi ravinnolla on todennäköisesti suurempi merkitys hiustesi kuntoon, kuin pelkillä hoitoaineilla. Tässä artikkelissa kerromme, mitkä ovat niin sanottua hiusten super-ruokaa! Ota vinkit talteen ja pian hiuksesi kääntävät katseet ympärilläsi.
1. Avokado
Avokadon hyvät rasvahapot saavat hiuksesi kiiltämään. Sitä käytetään raaka-aineena monissa hiustenhoitotuotteissa, mutta sisäisesti nautittuna hyvät rasvahapot kulkeutuvat hiukseen juurista. Lisäksi se sisältää C- ja E-vitamiinia sekä proteiinia, jotka ovat myös hyväksi hiuksille.
2. Kala
Etenkin rasvaiset kalat, kuten lohi, ovat erinomaista ruokaa hiuksillesi. Ne sisältävät myös erittäin tärkeitä Omega 3-rasvahappoja, jotka auttavat hiuksiasi kasvamaan elinvoimaisina. Kun syöt kalaa suositusten mukaan säännöllisesti päänahkasi pysyy kunnossa ja terveenä.
3. Liha ja kananmunat
Hiukset tarvitsevat kasvaakseen proteiinia, jota on runsaasti lihassa ja munissa. Kun haluat kasvattaa vahvat hiukset nauti proteiinipitoista ruokaa. Jos et kuitenkaan syö lihaa korvaa se palkokasveilla, jotka ovat myös hyviä proteiininlähteitä. Monesti hauraat ja katkeilevat hiukset kärsivät nimenomaan proteiininpuutteesta.
4. Pähkinät
Pähkinöissä on kalan ja avokadon tapaan hyviä rasvahappoja, joita hiuksesi tarvitsevat. Lisäksi ne sisältävät useita ravintoaineita kuten rautaa, magnesiumia ja sinkkiä. Sen lisäksi pähkinät ovat oivallinen proteiininlähde. Eli nappaa välipalaksi kourallinen pähkinöitä, niin hiuksesi kiittävät.
5. Täysjyvätuotteet
Täysjyvässä on runsaasti kuituja, ja ne pitävät sekä vatsasi että hiuksesi hyvässä kunnossa. Sillä kuituja tarvitaan myös terveiden hiusten kasvuun. Monissa hiustenhoitotuotteissakin on esimerkiksi vehnänalkioöljyä.
Lähde: menaiset
Kuva: Елизавета Кардасева Pixabaystä
Syö hiuksesi terveiksi, vahvoiksi ja kiiltäviksi! Kerro vinkit kavereillesikin somessa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin naapurimaassa syödään laskiaispullaa – suomalaiset kauhistelevat
- Omenainen mukimuffinssi valmistuu alusta loppuun muutamissa minuuteissa
- Tee loheen viiltoja ja täytä taskut – lopputulos on uskomattoman mehevä
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Pyörittele banaaniterttua ennen ostamista – tällaista kauppa kehottaa välttämään
- Isoäidin klassikko, mutta parempana – näin syntyy oikeasti herkullinen läskisoosi
- Puinen vai muovinen leikkuulauta? Kumpaakaan ei kannata pitää täydellisenä valintana
- Näin helppoa rieskan leipominen voi olla – sekoita taikina ja lusikoi pellille
- Mehevät ja maukkaat kanapyörykät, jotka maistuvat koko poppoolle – teen näitä viikoittain
- Banaanipatukat katosivat lautaselta sekunneissa – tein heti uuden satsin
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille