Näin valmistat ”köyhän miehen hummeria” neljästä edullisesta raaka-aineesta

Haluatko syödä edullista ”hummeria” – kokeile tätä reseptiä.
Hummeri on herkullista, mutta suhteellisen kallista varsinkin silloin, kun sitä aikoo tarjoilla koko perheelle.
Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä hummerin makuista kalaa voi valmistaa todella helposti!
Tässä ainekset:
- Turska- tai ruijanpallasfileitä
- 1/2 sitruuna
- 2,3 dl sokeria
- Sitruunapippuria, tillinsiemeniä, sulaa voita (tarjoiluun)
Toimi näin:
1. Täytä kattila 1/2 tai 3/4 vedellä ja kuumenna kiehumispisteeseen.
2. Lisää joukkoon kahteen osaan leikattu puolikas sitruuna pala ja sokeri. Sekoita, kunnes sokeri on liukenee. Anna seoksen kiehua muutaman minuutin ajan.
3. Leikkaa kala muutaman sentin paksuisiksi paloiksi ja lisää ne kiehuvan veden sekaan. Älä sekoita!
4. Siirrä kalapalat pois kiehuvasta vedestä, kun ne alkavat kellua. Kuivaa paperilla tai ritilän päällä.
5. Ripottele päälle sitruunapippuria, tillinsiemeniä ja dippaa voihin.
Jäikö jokin epäselväksi? Katso valmistusohjeet oheiselta videolta!
”Köyhän miehen hummerin” tulisi maistua lähes aidolta hummerilta, eikö olekin nerokasta?
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen