Kiinalaiset joutuivat hieraisemaan silmiään – luonto tarjosi mereneläviä taivaalta
Ei ole kovin tavallista nähdä mustekaloja, meritähtiä ja katkarapuja, jotka satavat veden mukana taivaalta. Näin kuitenkin tapahtui viime viikon keskiviikkona Kiinan Qingdaon kaupungissa.
Myrsky oli nostanut mereneläviä vedestä ja lennättänyt niitä pilvien mukana kaupunkiin asti. Myrsky kaatoi puita, aiheutti tulvia ja pisti kaupungin liikenteen hetkellisesti sekaisin. Kukaan ei kuitenkaan olisi osannut odottaa että taivaalta alkaisi sataa valtavia määriä mereneläviä. Tästä tuli mieleen klassisen surkeat ”Sharknado” -elokuvat, joissa hait hyökkäävät mantereelle tornadon avulla.
Kiinalaiset ovat ladanneet nettiin kuvia meritähdistä, mustekaloista, katkaravuista ja simpukoista, jotka päätyivät autojen konepelleille ja tuulilaseihin.
Kiinan viranomaiset jakoivat kuvia eteenpäin ja kutsuivat ilmiötä ”merenelävä sateeksi.”
Aiheesta tuli nopeasti sosiaalisen median keskustelluin puheenaihe.
Meteorologin mukaan ilmiön täytyy johtua meren yllä riehuneesta trombista, joka imi mereneläviä vedestä ja lennätti ne rannalle.
Kiinassa voi näköjään mennä ulos lautasen kera, kuka sanoi ettei ilmaista lounasta ole olemassa?
Jaa juttu Facebookissa!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin saat kaupan basilikasta satoa yhä uudelleen – kokeile jo keväällä
- Tuunaa makaronilaatikko turkkilaiseen tyyliin – herkullista vaihtelua klassikkoon
- Kevään kauneimmat kukat kotiin ja parvekkeelle – 4 helppohoitoista suosikkia
- Jätin yhden raaka-aineen pois pashasta – lopputulos oli kevyempi ja jopa herkullisempi
- Oletko kuullut tulppaanihieronnasta? Kokeile itse ja ihastu lopputulokseen
- Allergiaturvallisuus koulun ja urheilujoukkueen myyjäisissä ja varainkeruussa
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä