Kananmunasuositukset uusiksi – tutkimus kyseenalaistaa kolesterolin vaikutukset
Ravintosuositukset menivät uusiksi.
Arvovaltainen yhdysvaltalainen asiantuntijapaneeli on päätynyt aiemmista vuosista poikkeavaan tulkintaan kolesterolin terveysvaikutuksista. 2015 Dietary Guidelines Advisory Committee -paneelin asiantuntijoiden mukaan ruoan sisältämä kolesteroli – jota en erityisen paljon esimerkiksi munankeltuaisessa – ei olekaan terveydelle haitallista. Asiantuntijoiden mukaan ruoan sisältämän kolesterolin ja veren kolesterolipitoisuuden välille on aiemmin vedetty liian suoraviivainen yhteys.Kovia rasvoja vältettävä
Kolesterolin sijaan asiantuntijat suosittelevat kiinnittämään huomiota ruokavalion rasvojen laatuun. Kolesterolin välttelyn sijaan tulisi siis välttää liikaa tyydyttyneiden rasvojen ja etenkin transrasvojen saantia. Paneelin lausunnon mukaan ne vaurioittavat verisuonia merkittävästi enemmän kuin ruoan kolesteroli. Dietary Guidelines Advisory Committee -paneelin antamat lausunnot ovat usein vaikuttaneet valtion ravintosuosituksiin, joten tulossa voi olla radikaaleja muutoksia siihen miten yhdysvaltalaisia jatkossa ohjeistetaan syömään terveellisesti. Kananmunafarmareilla on ainakin syytä toiveikkuuteen.Lähde: Yle
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Isoäidin klassikko, mutta parempana – näin syntyy oikeasti herkullinen läskisoosi
- Puinen vai muovinen leikkuulauta? Kumpaakaan ei kannata pitää täydellisenä valintana
- Näin helppoa rieskan leipominen voi olla – sekoita taikina ja lusikoi pellille
- Mehevät ja maukkaat kanapyörykät, jotka maistuvat koko poppoolle – teen näitä viikoittain
- Banaanipatukat katosivat lautaselta sekunneissa – tein heti uuden satsin
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Paleletko jatkuvasti, vaikka muut eivät? Selitys voi löytyä näistä
- Perinteinen hernekeitto jättää kylmäksi tämän jälkeen – ihanan täyteläinen ja aromikas
- Oletko kokeillut kolajuomaa ruoanlaitossa? Pulled porkiin se sopii täydellisesti
- Mehevimmät lihapullat valmistuvat uunivuoassa – kastike on niin hyvää, että se lusikoidaan
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille