Tätä jälkiruokaa kutsutaan ”kurpitsalasagneksi” – katso resepti ja ymmärrät, miksi se on niin suosittu

Kurpitsaa käytetään valitettavan vähän jälkiruoissa ja leivonnassa.
Moni valmistautuu syksyllä Halloween -juhlaan, jonka suosio on kasvanut viime vuosien aikana huomattavasti. Perheet koristelevat yhdessä kurpitsoja ja tekevät lapset pukeutuvat hirviöksi, kummituksiksi tai vaikkapa eläimiksi.
Koristellut kurpitsat ovat kauniita ja kaiken kruunaa niiden sisäpuolelle asetettu kynttilä. Kurpitsan sisusta ei kuitenkaan kannata heittää roskiin, sillä se on oikealla menetelmällä valmistettuna todella herkullista.
Kurpitsan hedelmäliha on makeaa ja mietoa, jonka vuoksi se soveltuu täydellisesti leivontaan ja jälkiruokiin.
Nyt esittelemme sinulle jälkiruoan, joka tulee taatusti maistumaan herkulliselta. Jälkiruoka on nimeltään ”kurpistalasagne” ja huomaat kohta miksi se on saanut tällaisen nimen.
Tarvitset:
- 1 paketti tuorejuustoa
- ½ dl sokeria
- 3,5 dl kuohukermaa
- 4,5 dl maitoa
- 1 paketta vaniljavanukasta (jauhe)
- 2,25 dl kurpitsapyreetä
- 1 tl kurpitsapiirakkamauste
- 1 paketti digestive-keksejä
- Pekaanipähkinöitä koristelua varten
- Kinuskikastiketta
Mausteet:
- 4 rkl kanelijauhetta
- 2 rkl inkiväärijauhetta
- 2 tl mausteneilikkajauhetta
- 2 tl muskottipähkinäjauhetta
Voit katsoa valmistusohjeet alla olevasta videosta!
Mmm… Lopputulos näytti kieltämättä herkulliselta!
Jaa resepti ystävillesi Facebookissa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!