Näin valmistat pieniä corn dogeja tikussa
Corn dogit eli ”maissikoirat” ovat eräänlainen maissivariaatio hot dogista.
Kuten arvata saattaa, corn dogit ovat erityisen suosittuja Amerikassa – oikeastaan corn dog osuu amerikkalaisuuden ytimeen: maissi + hot dog = Amerikka. Corn dog koostuu siis hot dog-nakista jota ympäröi maissitaikina. Yleensä corn dogeja myydään esimerkiksi tapahtumissa suoraan grillistä, mutta niitä voi lämmittää myös kotona uunissa, pannulla tai grillissä.
Oheisella videolla näytetään miten valmistetaan minikokoisia corn dogeja tikun nokassa. Erinomaista pikkupurtavaa ja tarjoiltavaa grillauskaudella vaikkapa alkupalana. Videon on tehnyt Youtube-käyttäjä Cathy Diep. Suomennos reseptistä alla.
Mitä tarvitaan (6 corn dogia):
- 30 min vedessä liotettuja, puisia paistinvartaita
- 3 rkl sokeria
- rypsiöljyä
- 0,5 dl maissitärkkelystä
- 3,5 dl karkeaa maissijauhoa
- 3,5 dl piimää
- 1 dl puolikarkeaa vehnäjauhoa
(huom.: alkuperäisiä cup-mittoja pyöristelty hieman)
Vaiheet:
- Leikkaa vartaista pois n. 7 cm. Jätä likoamaan veteen 30 minuutiksi
- Sekoita isossa kulhossa karkea maissijauho, vehnäjauho, sokeri ja piimä. Vispaa seos tasaiseksi.
- Leikkaa hot dog nakit puoliksi
- Pyörittele nakkeja vehnäjauhossa
- Työnnä vartaat nakkeihin ja pyöritä taikinassa
- Lämmitä pannussa rypsiöljy n. 175-asteiseksi
- Paista corn dogeja kunnes ne ovat kultaisenruskeita, 2 – 3 min
Lähde: Cathy Diep
Katso myös:
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin