Näin hyödynnät joulusta jääneet laatikot – “Vievät kielen mennessään”
Monilla jää joulupöydistä ylimääräiseksi hyviä laatikoita, joita ei suinkaan kannata heittää pois.
Sen sijaan niistä voi valmistaa suussa sulavia porkkanapiirakoita, jotka maistuvat täydellisesti esimerkiksi aamiaisella. Perunalaatikosta sen sijaan loihdit maukkaat perunapiirakat.
Näitä tarvitset:
1 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
noin ½ tl suolaa
¾ dl vettä
½ rkl ruokaöljyä
Täyty:
400-500g ylijäämä laatikoita (peruna, porkkana, lanttu)
kermaa
Kostutus:
1dl maitoa
30g voita
Näin valmistat:
Sekoita kaikki pohjataikinan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina 10-13 osaan ja pyörittele palloiksi. Pidä ylimääräiset taikinapallot tuorekelmun alla leipomisen ajan ja työstä yksi piirakka kerrallaan.
Ota porkkanalaatikko esille, ja notkista porkkanalaatikkoa halutessasi pienellä kermatilkalla.
Kauli pulikalla tai kaulimella aina yksi taikinapallo kerrallaan hyvin ohueksi pyöreäksi tai soikeaksi piirakkapohjaksi. Käytä tarvittaessa apuna hieman vehnäjauhoja, jotta taikina ei tartu alustaan tai kaulimeen.
Lusikoi porkkanalaatikkoa keskelle piirakkapohjaa ja levitä täyte. Jätä kuitenkin reunoille rypytysvara. Käännä reunataikinat hieman täytteen päälle ja rypytä sormilla painaen tai nipistäen.
Nosta valmiiksi rypytetty porkkanapiirakka uunipellille leivinpaperin päälle. Kun kaikki piirakat ovat valmiiksi rypytettyinä, paista piirakoita 225-250 asteessa noin 10-15 minuutin ajan. Paistolämpötila on viitteellinen, joten seuraile paistotulosta paiston aikana.
Jaa tämä kätevä tapa hyödyntää ylimääräiset laatikot kavereillesi!
Lähde: Iltasanomat / Kuva: Unsplash
- Tuunaa kahvista flunssajuoma – tekee ihmeitä tukkoiselle ololle
- Kuivattu mango on kallista herkkua – näin valmistat sitä itse tuoreesta mangosta
- Aloita joulufiilistely tällä herkullisella joulupannarilla
- Tee omenille tämä heti kaupasta tultuasi – säilyvät hyvinä jopa 3 viikkoa
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut