Tällä niksillä saat kalapuikoista täydellisiä – Lapsikin ylisti
Kalapuikot ovat monessa perheessä lasten sekä aikuisten suosikki ruokaa.
Näiden kalapuikkojen valmistuksen tärkein vaihe on leivitys. Ja tällä kertaa kyseessä on vielä tupla leivitys, joka saa kalapuikot maistumaan entistä herkullisemmilta.
Näitä tarvitset:
600 g nahatonta, ruodotonta haukea tai muuta vaaleaa kalaa, esimerkiksi ahventa tai kuhaa
3/4 tl suolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl hapanjuurileivän muruja (tai esim. pankojauhoja)
Näin valmistat:
Jos käytät haukea, pyydä jo kauppiasta poistamaan ruodot.
Leikkaa kala saksilla puikoiksi. Ripottele päälle suola ja rouhi mustapippuri. Sekoita.
Vatkaa kananmunien rakenne rikki syvällä lautasella. Mittaa toiselle lautaselle vehnäjauhot ja kolmannelle hapanjuurileipämurut.
Kasta jokainen kalapuikko ensin kananmunaan. Sitten pyöritä kalapuikko vehnäjauhoissa ja lopuksi hapanjuurileipämuruissa. Nosta kalat sitä mukaa kun valmistuvat uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista kalapuikkoja noin 15 minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla. Tarkista, onko kala kypsää ja jatka paistamista tarvittaessa pari minuuttia.
Jaa näiden huikeiden kalapuikkojen resepti kavereillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä