Näin saat schnitzeliin täydellisen rapean pinnan
Schnitzel on suosittu ruoka monessa Keski-Euroopan maassa. Rapea panerointi, mehevä kana ja sitruunan tuoma raikkaus tekevät siitä sellaisen klassikon, joka maistuu aina. Tämä on myös helppo tapa tuoda hieman vaihtelua tavallisiin kanaruokiin.
Kana-schnitzel
Ainesosat (4 annosta)
- 480 g kanan ohuita fileeleikkeitä
- suolaa
- mustapippuria
- 1 dl vehnäjauhoja
- 2 kananmunaa
- 2 dl pankojauhoja tai korppujauhoja
Lisäksi
- 180 g jogurttikastiketta
- 1 sitruuna
- varrellisia kapriksia
Paistamiseen
- rypsiöljyä
Ohje
Vaihe 1. Aseta fileeleikkeet kahden leivinpaperin tai tuorekelmun väliin ja nuiji ne varovasti noin puolen sentin paksuisiksi.
Vaihe 2. Mausta leikkeet molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla.
Vaihe 3. Mittaa vehnäjauhot yhdelle lautaselle. Riko kananmunat toiselle lautaselle ja sekoita niiden rakenne rikki haarukalla. Kaada panko- tai korppujauhot kolmannelle lautaselle.
Vaihe 4. Kääntele leikkeet ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankojauhoissa. Taputtele leivitys kiinni ja anna pihvien levätä hetki.
Vaihe 5. Kuumenna pannulla reilusti öljyä ja paista leikkeitä keskilämmöllä noin kolme minuuttia per puoli, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja rapea.
Vaihe 6. Tarjoile jogurttikastikkeen, sitruunalohkojen ja kapristen kanssa.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: Valio
Lue myös:
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä