Testasin viisi erilaista tapaa saada valkosipulin hajun pois käsistäni – tämä oli selvästi paras
Valkosipuli on ihana raaka-aine, mutta sen käsittely jättää usein käsiin voimakkaan ja sitkeän hajun. Kaikkia se ei häiritse, mutta monelle haju on viimeinen asia, jonka haluaa mukaan ihmisten ilmoille.
The Kitchn -sivuston kirjoittaja Ashley Poskin päätti selvittää, mitkä konstit oikeasti toimivat ja mitkä ovat enemmän myyttejä. Hän testasi viisi erilaista, usein suositeltua tapaa päästä valkosipulin hajusta eroon.

Miksi valkosipulin haju jää käsiin?
Valkosipuli kuuluu sipulikasveihin, ja sen voimakas tuoksu syntyy rikkipitoisesta yhdisteestä nimeltä allisiini. Kun valkosipulia leikataan tai murskataan, yhdiste vapautuu ja tarttuu herkästi ihoon. Siksi tavallinen käsienpesu ei aina riitä.
Näin testit tehtiin
Ashley käytti jokaisessa testissä yhden valkosipulinkynnen. Hän kuori kynnen ja hieroi sitä kunnolla käsissään, jotta öljyt varmasti tarttuivat ihoon. Tämän jälkeen kädet huuhdeltiin viileällä vedellä ja testattiin yksi menetelmä kerrallaan. Testien välillä pidettiin tauko, jotta edellisen keinon vaikutukset eivät sekoittuneet seuraavaan.
Jokainen menetelmä arvioitiin asteikolla 1–5:
- 5/5 = erittäin tehokas
- 1/5 = käytännössä hyödytön
1. Raaka peruna
Arvosana: 1/5
Peruna puolitetaan ja sillä hierotaan käsiä, minkä jälkeen kädet pestään kylmällä vedellä ja saippualla. Perunan pitäisi sisältää entsyymiä, joka neutraloi hajuja.
Käytännössä tällä keinolla ei ollut juuri mitään vaikutusta. Jos haju hieman väheni, se saattoi johtua jostain muusta kuin itse perunasta.
2. Kahvinporot

Arvosana: 2/5
Kahvinporoja otetaan kämmenelle, lisätään hieman vettä ja hierotaan käsiä noin 30 sekuntia ennen pesua.
Kädet tuntuivat pehmeiltä, mutta lopputulos oli lähinnä valkosipulin ja kahvin yhdistelmä. Ei täysin hyödytön, mutta ei myöskään erityisen toimiva.
3. Ruostumaton teräs
Arvosana: 3/5
Käsiä hierotaan ruostumatonta terästä vasten juoksevan, viileän veden alla. Teräs voi olla esimerkiksi lusikka, hana tai kattila.
Haju väheni jonkin verran, mutta ei kadonnut kokonaan. Tämä toimii lähinnä nopeana hätäkeinona.
4. Piparmintun makuinen suuvesi
Arvosana: 4/5
Korkillinen suuvettä hierotaan käsiin ja pestään pois vedellä ja saippualla.
Keino toimi yllättävän hyvin. Suuvesi on niin voimakastuoksuista, että se joko peitti tai poisti valkosipulin hajun tehokkaasti. Tätä ei kuitenkaan kannata kokeilla, jos käsissä on haavoja.
5. Suola ja ruokasooda
Arvosana: 5/5
Yksi teelusikallinen suolaa ja kaksi teelusikallista ruokasoodaa sekoitetaan pieneen määrään vettä tahnaksi. Käsiä hierotaan noin 30 sekuntia ja pestään lopuksi vedellä ja saippualla.
Tämä osoittautui selvästi parhaaksi keinoksi. Valkosipulin haju väheni enemmän kuin millään muulla testatulla menetelmällä. Kädet voivat tuntua hieman kuivilta, joten käsivoide on hyvä lisä lopuksi.
Aiotko testata tätä itse?
Lähde: the kitchn
Lue myös:
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Kahvipavusta voi kasvattaa kauniin huonekasvin – perinteinen kaupan papu ei kuitenkaan kelpaa
- Kääri limen siemen kosteaan talouspaperiin – näin kasvatat siitä kauniin huonekasvin
- Tiskikoneen ylä- ja alakoriin kuuluvat eri astiat – katso, täytätkö koneen oikein
- Ulkomailla tätä supermarjaa osataan arvostaa – Suomessa sato jätetään usein linnuille
- Teen kuivahtaneista leivistä ”makaronilaatikkoa” – kuulostaa oudolta, mutta toimii
- Rikotko munat aina kulhon reunaa vasten? Kokeile ensi kerralla tätä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea