Tässä tulee herkullisin suolainen lehtitaikinatäyte – Täytä, rullaa ja nauti!
Suuret lehtitaikinalevyt ovat todella käteviä ja niistä voi valmistaa kaikelaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia vaivattomasti. Tänään esittelemme teille yhden todella herkullisen suolaisen täytteen, jonka voit rullata lehtitaikinan sisälle. Valmis rulla on ihanan rapsakka pinnaltaan ja kätkee sisäänsä maukkaan täytteen.
Ainekset:
- 200 g lehtitaikinalevy
- 3 kypräksi keitettyä munaa
- 30 grammaa mozzarellajuustoa
- 15 grammaa aurinkokuivattuja tomaatteja
- 2 valkosipulinkynttä
- 4 rkl smetana
- Tilliä
- Voitele munankeltuaisella
- Pinnalle seesaminsiemeniä
Tee näin:
- Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
- Keitä munat koviksi ja pilko ne sitten pieneksi.
- Pilko juusto ja aurinkokuivatut tomaatit.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Levitä täyte taikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Jätä noin 1 cm kaistale jokaiseen reunaan
- Rullaa, voitele munan keltuaisella ja ripottele päälle siemeniä.
- Paista 180 asteessa 25-30 minuuttia
Katso resepti videolta:
Jaa tämä erinomainen ohje kavereillesikin!
Lue myös
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Unohtuiko ruoka pöydälle? Lääkärillä on selkeä nyrkkisääntö, milloin se pitää heittää pois
- Riisin keitinvesi on hyödyksi viherkasveille – näin käytät sitä
- Yleinen tapa nopeuttaa avokadon tummumista – leikkaa se jatkossa näin
- Tutun yrtin sanotaan lievittävän stressiä ja vahvistavan vastustuskykyä
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lukijan toiveesta leivotaan rakastettua klassikkoa – nämä pikkuleivät tunnetaan mureasta rakenteestaan
- Tuunaa kahvista flunssajuoma – tekee ihmeitä tukkoiselle ololle
- Kuivattu mango on kallista herkkua – näin valmistat sitä itse tuoreesta mangosta

- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Tuunaa kahvista flunssajuoma – tekee ihmeitä tukkoiselle ololle
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Kuivattu mango on kallista herkkua – näin valmistat sitä itse tuoreesta mangosta
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Tee omenille tämä heti kaupasta tultuasi – säilyvät hyvinä jopa 3 viikkoa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua