Tämän vuoksi iPhonea ei kannata pitää mukana leivontapuuhissa
Internet kohisee Twitter-käyttäjä Queen Azealian twiittaamasta kuvasta, jossa näyttäisi olevan kakun sisään epähuomiossa leivottu iPhone. iPhonen näytöllä näkyy varoitus: ”Anna puhelimen jäähtyä ennen kuin jatkat käyttöä”. Twiitti on saanut jo yli 17 000 uudelleentwiittausta.
Kuva on kuitenkin feikki, eli ihan näin karua vahinkoa Azealian Kuningattarelle ei sentään oikeasti käynyt. Azealian kuva on otettu oheiselta Youtube-videolta, jossa testataan selviääkö iPhone 5S kakkutaikinan sisällä uunissa. Kuten videolta voi todeta, puhelin todella selviää koettelemuksestaan hengissä!
Herkkusuu ei kuitenkaan missään määrin suosittele kokeilemaan tätä kotona!
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa