Suomen suosituin valmisruoka tuli kauppoihin 41 vuotta sitten – Syötkö sinäkin?
Vuonna 1981 tästä klassikosta ilmestyi markkinoille kolme makua: jauheliha, kinkku ja sieni.
Kyse on tietenkin Saarioisten pizzasta eli kansankielellä tunnetusta roiskeläpästä. Kun se tuli markkinoille, ei kauppojen hyllyiltä löytynyt lähes mitään muuta valmisruokaa kuin lihapiirakoita.
Mikroaaltouunit olivat alkaneet yleistyä, joten Saarioinen haistoi tässä mahdollisuuden. Kansa otti nopeasti omakseen Saarioisten roiskeläpät ja vielä tänäkin päivänä niitä valmistetaan noin 12 miljoonaa kappaletta vuodessa.
Mikropizzojen tulo kauppoihin aiheutti aikoinaan paljon pahennusta, ja kuviteltiin ettei tulevaisuuden ihminen jaksa lainkaan kokata kotonaan vaan on erilaisten laitteiden ympäröimä, jotka loihtivat ruuan pöytään uusavuttomalle ihmiselle.
Jaa uutinen roiskeläppien ystävälle!
Lähde: Maaseuduntulevaisuus / Kuva: Unsplash
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja