Nuoret pojat lähtivät mutaiseen joen uomaan metsästämään valtavia taskurapuja
Nuoret pojat ovat saaneet valtavan suosion – pyydystävät ja laittavat itse ruokansa.
Ruoan pyydystäminen ja laittaminen alkeellisissa olosuhteissa ei kuulu kaikkien lempiharrastusten joukkoon. Kyseisellä harrastuksella on kuitenkin joitakin todella kiehtovia puolia, kun alkukantaiset vaistot astuvat peliin.
”TarraDarraBros” -niminen Youtube-tili koostuu nuorista pojista, jotka kalastavat ja metsästävät sekä tämän jälkeen laittavat itse ruokansa varsin vaatimattomissa olosuhteissa. Pojat ovat saaneet valtavan suosion eikä ihme, sillä videota katsoessa tulee todella hieno fiilis, kun näkee nuorten miesten yrittävän itse saalistaa ruokansa.
Tällä kertaa pojat ovet mutaisella joen uomalla, jossa on valtavia taskurapuja. Eläinten pyydystäminen ei ole helppoa, sillä paljain käsin saa olla todella varovainen, ettei sormi joudu ravun saksien kynsiin. Lopulta, kun ravut on pyydystetty ne laitetaan ruoaksi ja maku on varmasti mieluinen.
Ainut asia, mikä ravuista tuli mieleen on, että ne saattavat maistua hieman mudalta…
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja