Unohda parmesaani – tällä yllättävällä kotoa löytyvällä ainesosalla saat pastasta taivaallista
Moni meistä on tottunut lisäämään pastansa päälle parmesania, percorinoa tai vaikka emmental juustoraastetta. Voimakkaan makuiset juustot saattavat kuitenkin viedä makua pois maukkaalta pastalta, joka ei kaipaisi juustoa ollenkaan päälleen.
Yllättävä niksi on käyttää juustoraasteen sijasta pastan päällä rapeaksi paistettuja leivänmuruja. Murskaa kuiva leipä ja paista se kevyesti pannulla rapsakaksi lisukkeeksi joka kruunaa hyvän pastan.
Tämä vinkki on myös omiaan vähentämään ruokahävikkiä sillä monille meistä jää aina leipäpussiin pohjalle muutama kantapala, jotka ehtivät kuivua ennen syömistä. Niistä saa täydellisen lisukkeen pastan päälle esimerkiksi henkilölle joka ei käytä maitotuotteita ja haluaa juuston korvikkeeksi jotain muuta pastan päälle.
Vinkki ei ole pelkästään niitä varten, jotka eivät halua käyttää maitotuotteita, vaan sitä kannattaa kokeilla jokaisen. Ja kuten jo mainittu jotkut pastat eivät kaipaa päälleen ollenkaan juustoa vaan leivänmurut sopivat niihin paremmin ja antavat tilaa muille mauille.
Jaa vinkki ystävillesi kenen tulisi kokeilla tätä niksiä!
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti

- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä