Tästä salaatista tuli valtava trendi – Kokeile tätä kotona
Oletko jo kuullut mainetta niittävästä Green Goddess -salaatista, jonka kerrotaan maistuvan jopa salaatin vihaajille?
TikTokissa kiertää useasti erilaisia ruokatrendejä, mutta harvoin ne ovat olleet salaatteja. Tämä salaatti on kuitenkin kerännyt osakseen jo 20 miljoonaa katselukertaa ja sen kerrotaan olevan taivaallisen hyvää.
Näitä tarvitset:
1 pieni kaali
1 iso kurkku
0,5 dl silputtua ruohosipulia
1 nippu kevätsipulia
Kastikkeeseen:
2 dl basilikan lehtiä
2 dl pinaatin lehtiä
2 valkosipulinkynttä
1 pieni salottisipuli
kahden sitruunan mehu
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl pähkinöitä (esimerkiksi cashew- ja saksanpähkinää)
reilu 0,5 dl ravintohiivahiutaleita
1 tl suolaa
2 rkl riisiviinietikkaa
(lisää ruohosipulia)
Näin valmistat:
1. Pese kaikki salaattiainekset ja pilko ne sitten terävällä veitsellä niin pieneksi kuin haluat. Nakkaa pilkotut ainekset suureen kulhoon.
2. Lisää kaikki salaatinkastikkeen nestemäiset ainesosat tehosekoittimeen ja sen jälkeen myös muut ainekset. Soseuta, kunnes rakenteesta tulee kastikemainen.
3. Kaada salaatinkastike salaatin joukkoon ja sekoita kunnolla.
Jaa tämä resepti kaikille keiden tulisi kokeilla tätä!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja