Kolme yllättävää syytä miksi mahasi murisee – ja miten estää se
Mahan murina on ilmiö jonka moni tuntee vähän liiankin hyvin.
Maha alkaa yleensä murista äänekkäimmin juuri silloin kun sitä vähiten toivoo: Tärkeän kokouksen aikana tai ensideiteillä.
Mutta mistä ihmeestä mahan kurina johtuu? Sille on useampikin syy, joista tässä kolme tärkeintä.
Kolme yllättävää syytä miksi mahasi murisee:
1. Suolen liikkeet ja kaasut
Ruoka liikkuu suolistossa suolen seinämissä olevien lihasten työntäminä. Ruoansulatuksen yhteydessä suoleen muodostuu myös kaasua. Suoliston liike kiihtyy kun suoli alkaa tyhjentyä – tällöin kaasujen osuus suolensisällöstä myös kasvaa, mikä lisää äänekkäiden kurinoiden todennäköisyyttä.
Lääketieteessä suoliston lihasten liikehdintää kutsutaan peristaltiikaksi.
2. Suolen siivousoperaatio
Mahan murina kertoo myös siitä että suolisto toimii hyvin – jopa kliinisen hyvin. Murina voi nimittäin johtua yksinkertaisesti siitä, että ohutsuoli puhdistaa loppuja ruoanjämiä eteenpäin paksusuoleen – kuin siivooja luuttuaa liat suihkun lattialta viemäriin.
3. Nälkäsignaali aivoille
Mahan murinalla on myös varsin tuttu vaikutus suoraan aivoihimme, ja sitä kautta käytökseemme: Murina tarkoittaa että jotain olisi syötävä ennen kuin alkaa heikottaa.
Miten murinat voisi sitten saada kuriin? Tähän on oikeastaan vain kaksi toimivaa konstia: Syö vähän mutta usein ja vältä kaasua muodostavia ruokia ja juomia.
Kaasua muodostavia ruokia ovat mm. pavut, herneet, banaani ja kaali. Myös purkan jauhamista kannattaa välttää jos haluat minimoida riskin murisevasta mahasta.
Katso myös:
Herkkuja tyhjän mahan täytteeksi
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Tiede, How Stuff Works
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Valmista tämä ruokaisa pastasalaatti hetkessä – Katoaa parempiin suihin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt