Mitä sinä tekisit, jos tietäisit että tulisit onnistumaan varmasti?

Painoa on helppo kasvattaa, mutta kilojen karistaminen voi olla vaikeaa, kun on tottunut epäterveellisiin elämäntapoihin. Rasvaiseen ruokaan ja sokeriin jää koukkuun, joten herkuttelun lopettaminen voi olla vaikeampaa kuin uskotkaan.

Kaiken lisäksi suurimmalla osalla on työ ja perhe, joiden parissa kuluukin suurin osa ajasta – ja liikunnalle sekä terveelliselle ruokavaliolle ei tunnu jäävän tarpeeksi aikaa.

Youtube
Youtube

Vance Hinds oli sairaalloisen ylipainoinen, kunnes hän inspiroitui erään koomikon sanoista

Vain vuosi sitten, Vance Hinds, inspiroitui koomikko Bert Kreischerin ”raitis lokakuu”-haasteesta, jonka ansiosta hän päätti aloittaa vuoden kestävän kuntokuurin. Vance saavutti uskomattomia tuloksia vain vuodessa ja hän on tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.

215 kiloa viime vuoden marraskuussa painanut Vance onnistui pudottamaan vuodessa 90 kiloa painoa ja tällä hetkellä mies painaa 125 kiloa – tämä on ehdottomasti hatunnoston paikka!

Voit katsoa inspiroivan videon alapuolelta.

Jaa uutinen Facebookissa, jos uskot että Vancen tarina voisi inspiroida ystäviäsi!