Yllättävää tutkimustietoa: tällä tavoin kahvin ja limsan juominen vaikuttaa diabetesriskiin

Harvalle tulee uutisena se, että sokerilimsojen juominen kohottaa riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen.
Moni tietää jo myös sen että kahvinjuonnin on todettu joissain tutkimuksissa ehkäisevän diabetesta. Näiden eri juomien nauttimisen ja diabeteksen välisen yhteyden välisestä yhteydestä on saatu vahvaa numeraalista näyttöä.
Tuoreessa brittitutkimuksessa seurattiin 26 000 koehenkilön elämää. Koehenkilöt olivat yksitoistavuotisen tutkimuksen alussa perusterveitä. Koehenkilöt pitivät kirjaa päivittäisistä syömisistään ja juomisistaan koko tutkimuksen ajan. Tutkimusajanjakson aikana koehenkilöistä 850 sairastui kakkostyypin- eli aikuisiän diabetekseen.
Limsoja juomalla diabetesriski kasvaa jopa viidenneksen
Tutkimusaineistosta kävi ilmi, että päivittäin sokeroituja limsoja juoneiden riski sairastua diabetekseen oli jopa 20 % suurempi kuin heillä jotka eivät juoneet yhtä paljon. Sen sijaan kahvi, tee ja muut sokeroimattomana juodut juomat olivat päinvastoin yhteydessä alentuneeseen diabetesriskiin: Limsojen sijaan kahvia lipittäneiden diabetesriski oli tutkimusaineistossa 14 – 25 prosenttia pienempi kuin muilla.
Lähde: Duodecim, Ilta-Sanomat / Verkkouutiset
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää