Teen tätä kalapastaa silloin, kun tekee mieli jotain oikeasti hyvää
Tämä kalapasta on yksi lempiruoistani, sillä se on helppo, herkullinen ja helposti muunneltavissa. Olen itse soveltanut ohjetta monin tavoin ja käyttänyt kirjolohifileen sijaan myös graavilohta tai kylmäsavulohta – ja oikeastaan ne tekevät tästä pastasta jopa entistä maukkaamman. Täydellinen hävikkiruoka esimerkiksi joulun ajan jälkeen, jos kalaa on tullut ostettua vähän yli tarpeen.
Herkullinen kalapasta (4 annosta)
Ainesosat:
- ruokaöljyä
- 2 tl suolaa
- 1 pieni purjo tai 1 iso sipuli
- 1 pieni kesäkurpitsa
- 250 g kirjolohifileetä (tai graavi- tai kylmäsavulohta)
- 2 dl ruokakermaa
- ½ kalaliemikuutio
- ½ dl silputtua tilliä
- ½ dl sitruunan mehua tai valkoviiniä
- ½ tl rouhittua mustapippuria
- suolaa maun mukaan
- n. 350 g pastaa (esim. ruispasta tai tagliatelle)

Ohje:
Vaihe 1. Pane pastavesi kiehumaan isoon kattilaan. Lisää veteen loraus öljyä ja 2 tl suolaa, jotta pasta saa heti hyvän maun.
Vaihe 2. Huuhtele purjo huolellisesti ja viipaloi se ohuiksi renkaiksi. Jos käytät sipulia, kuutioi se pieneksi.
Vaihe 3. Suikaloi kesäkurpitsa ja kala noin pikkusormen paksuisiksi suikaleiksi. Jos käytät graavi- tai kylmäsavulohta, voit jättää palat hieman suuremmiksi.
Vaihe 4. Kuullota purjo (tai sipuli) ja kesäkurpitsa kattilassa tai kasarissa tilkassa öljyä, kunnes ne pehmenevät ja tuoksuvat makeilta.
Vaihe 5. Sekoita joukkoon ruokakerma ja murennettu kalaliemikuutio. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Vaihe 6. Lisää pasta kiehuvaan veteen ja keitä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta hyvin.
Vaihe 7. Lisää kalasuikaleet, sitruunamehu tai valkoviini, tillisilppu ja mustapippuri kastikkeen joukkoon. Kuumenna hetki. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
Vaihe 8. Sekoita pasta kastikkeen kanssa tai tarjoa ne rinnakkain – kumpikin tapa toimii mainiosti.
Jaa resepti ystävällesi.
Resepti: Martat
Lue myös:
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Miksi ihmeessä emme enää tee tätä? Kuivahtanut leipä kannattaa hyödyntää näin
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin