Raejuustoletut maistuvat niin suolaisena kuin makeana versiona – Testaa proteiinirikas herkku
Raejuusto on tuttu proteiinilisä, joka sopii melkein ruoan kuin ruoan kylkeen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sitä voisi laajemminkin hyödyntää esimerkiksi osana leivontaa? Raejuusto tuo leivonnaisiin mukavasti lisää proteiinia ja suutuntumaa.
Raejuustolettuja voi syödä suolaisena versiona leivän tapaan tai vaikkapa pizzapohjan korvikkeena tai makeana jälkiruokana esimerkiksi hillon ja marjojen kanssa.
Ainekset raejuustolettuihin:
- 4 munaa
- 250 g raejuustoa
- Ripaus suolaa ja mausteita riippuen teetkö suolaisia vai makeita lettuja. Suolaisiin sopii esim pippuri ja yritit. Makeisiin vaniljasokeri ja kaneli.
- 5 rkl vehnäjauhoja
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 2 rkl voita, sulatettuna
Tee näin:
- Vatkaa munat rikki kulhossa. Lisää raejuusto ja mausteet.
- Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin, ja lisää jauhoseos erissä taikinaan sekoittaen.
- Sulata voi paistinpannussa. Sekoita siitä puolet taikinan joukkoon nopeasti.
- Laske lieden lämpö keskilämmölle ja nosta 0,5 dl taikinaa pannulle. Paista letuista hieman paksumpia. Paista, kunnes letut saavat kauniin kullanruskean värin.
- Tarjoa valitsemiesi lisukkeiden kanssa.
Lue myös:
- Vain 20 minuuttia ja pehmeän kermainen pasta on valmista – tätä helpommalla ei pääse
- Tee iltapalaksi lämpimiä sienileipiä – rapeaa, juustoista ja ihanan helppoa
- Oletko kokeillut tehdä kiusausta meetvurstista? Tässä helppo arkiruoka koko perheelle
- Nakkilihis on lihapiirakan överimpi versio – kokeile Tiinan suosittua reseptiä
- Tästä kana-nuudelikeitosta tuli meidänkin lasten yksi lempiruoista – täydellinen arkiruoka
- Kinkkukiusaus sai todellisen haastajan – sweet chili tekee tästä vastustamattoman
- Tarvitsetko nopeasti tarjottavaa? Tämä omenapiirakka valmistuu kahvikupissa mikrossa
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Puolukasta on moneksi – tätä lisuketta kannattaa ehdottomasti kokeilla
- Tee puolukoista taivaallinen jälkkäri – tarvitset vain muutaman aineksen
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään