Kuorruta mutakakku kookostahnalla – ruotsalainen resepti on saanut paljon kehuja

Pääsiäinen on jo ovella, vaikka tällä hetkellä tuntuu aivan siltä kuin joulusta olisi kulunut vasta muutama viikko!
Joulun tavoin, pääsiäisenä perheillä ja ystävillä on tapana kokoontua yhteen ja herkutella hyvällä ruoalla. Siksi halusin jakaa kanssanne herkullisen näköisen jälkiruoan, joka maistuu kaikille (sillä oletuksella että pitää kookoksesta ja suklaasta).
Kyseessä on siis eräänlainen mutakakku, jonka pinta on kuorrutettu rapeaksi paahtuneella kookoksella. Yhdistelmä ei yksinkertaisesti voi maistua hassummalta.
Kokostoscakladdkaka. En ljuvligt god kladdkaka med ett segknaprigt täcke av kokostosca. Recept:…
Julkaissut Allt om bakning & mat Lauantaina 6. huhtikuuta 2019
Tarvitset:
Kakku
- 150 g voita
- 3 dl sokeria
- ¾ dl kaakaota
- Ripaus suolaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 ¾ dl vehnäjauhoja
- 3 kananmunaa
Kookoskuorrutus
- 30 g voita
- ½ dl vaaleaa siirappia
- ¾ dl kuohukermaa
- 2 ½ dl kookoshiutaleita
- 1 dl sokeria
Tee näin:
1. Aloitetaan suklaakakulla. Sulata voi kattilassa, lisää sokeri, kaakao, suola, vaniljasokeri, vehnäjauho ja kananmunat. Sekoita, kunnes koostumus on taikinamainen.
2. Ota esiin piirakkavuoka. Voitele ja vuoraa reunat korppujauhoilla.
3. Kun taikina on valmista, kaada se vuokaan.
4. Paista kakkua 180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
5. Sillä välin voit valmistaa kookoskuorrutteen. Sekoita voi, siirappi, kerma, kookos ja sokeri kattilassa ja anna kuplia keskilämmöllä noin 5 minuutin ajan.
6. Kun kookoskuorrutus ja kakku ovat valmiit, on aika levittää kuorrutus kakun päälle. Tee tämä vaihe varovaisesti ettei kakun pinta hajoa.
7. Viimeistele paistamalla kakkua 250 asteessa noin 5 minuutin ajan.
8. Ota kakku ulos, leikkaa se siivuiksi ja tarjoile!
Helppoa ja taivaallista!
Jaa resepti Facebookissa, jos toivot että ystäväsi valmistaa sinulle tällaisen. :)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää