Joko olet testannut some-hitiksi nousseet Cookie Friesit? – Tsekkaa herkullinen resepti
Somessa leviää nyt cookie fries-reseptit, jotka ovat nimensä mukaan keksi-ranskalaisia eli ranskalaisten muotoon leivottuja keksejä. Nämä ranskisten muotoiset suklaahippukeksit ovat todella herkullisia ja tankomainen muoto mahdollistaa esimerkiksi keksien dippaamisen. Dippaa vaikka pähkinälevitteeseen, sulatettuun suklaaseen tai syö sellaisenaan.
Ainekset (n. 20 kpl)
- 150 g voita
- 1 dl fariinisokeria
- 0,5 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 1 tl vaniljasokeria
- 3 dl vehnäjauhoja
- 0,5 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
- 150 g suklaahippuja tai rouhittua tummaa suklaata
Valmistusohjeet:
- Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetken aikaa. Yhdistä sitten voihin fariinisokeri ja sokeri. Lisää kananmuna ja vaniljasokeri, ja sekoita kevyesti tasaiseksi massaksi.
- Yhdistä erillisessä kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat aineet taikinan joukkoon ja sekoita vain sen verran, että ainekset juuri ja juuri sekoittuvat. Lisää lopuksi suklaamurut taikinaan ja kääntele.
- Levitä taikina leivinpaperille n. 2 cm paksuiseksi suorakaiteenmuotoiseksi levyksi. Laita taikina sitten jääkaappiin 30 minuutiksi jähmettymään. Se helpottaa käsittelyä.
- Leikkaa sitten taikina pitkiksi, ranskanperunan muotoisiksi paloiksi ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
- Paista 175 °C:ssa noin 10–12 minuuttia. Keksit voivat jäädä keskeltä hieman pehmeiksi. Anna niiden jäähtyä hetki pellillä ennen tarjoilua.
- Tarjoa esimerkiksi sulatetun suklaan, kinuskikastikkeen, hillon tai kermvaahdon kanssa dipattavaksi.
Lue myös:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin