Emma pudotti 60 kiloa ilman dieettiä – Näin helposti hän teki elämänmuutoksensa

Emma Bertilsson on muuttunut tyystin eri ihmiseksi muutamassa vuodessa.
Aiemmin Emma oli vielä sairaalloisen lihava. Hän kärsi myös jatkuvista nivelkivuista ja lähes päivittäisestä kuumeesta. Lopulta hän totesi että oli tehtävä päätös: joko hän riistää itseltään hengen tai aloittaa kaiken alusta. Hän päätti ottaa härkää sarvista ja tehdä totaalisen elämänmuutoksen.
Onnistumisen avaimet: Arkiliikuntaa ja karkit pois
60 kiloa pois muutamassa vuodesssa – kuulostaa uskomattomalta suoritukselta, varsinkin kun se tapahtuu ilman leikkauksia tai dieettejä. Emman muodonmuutoksen takana on yksinkertaisesti arkiliikunta ja epäterveellisten herkkujen vähentäminen.
Emma kertoo jättäneensä ensitöikseen sipsit, karkit ja muut epäterveelliset herkut vähemmälle ja siirtyneensä syömään tavallista kotiruokaa roskaruoan sijaan. Tämän ansiosta Emma alkoi nukkua paremmin ja kivut vähenivät.
Tärkeimmäksi asiaksi laihdutuksen kannalta Emma mainitsee kuitenkin liikunnan. Hän kertoo aloittaneensa pyöräilyllä ja edenneensä myös muihin vaativampiin lajeihin kun kuntoa tuli lisää. Nykyisin Emma harrastaa myös uimista ja juoksua. Myös arkiliikunnan lisääminen oli tärkeässä roolissa: Emma alkoi esimerkiksi nousta portaita hissin käyttämisen sijaan.
Muita painonpudottamista tavoittelevia Emma neuvoo: ”Tavoitteet kannattaa pilkkoa pienempiin osatavoitteisiin, jotka saavutettuaan on lupa myös palkita itseään. Itseään kohtaan ei pidä olla myöskään liian ankara. Tuloksia ei kannata odottaa nopeasti, vaan prosessille on annettava sen vaatima aika.”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää