5 yleistä ruokapakkausten terveysväittämää, jotka eivät pidä paikkaansa
Elintarvikeyhtiöt tekevät kaikkensa, jotta ostaisimme juuri heidän tuotteitaan.
Ei siis ole ihme, että ruokapakkausten terveysväittämät menevät monesti liian pitkälle etenkin väitteissään tuotteen terveellisyydestä. Ainakin oheiset viisi terveysväittämää on hyvä pistää muistiin, jotta ei kaupassa haksahda paikkansapitämättömiin iskulauseisiin.
1. ”Sisältää täysjyväviljaa”
Tuotteet jotka korostavat sisältävänsä täysjyväviljaa, sisältävät sitä yleensä hyvin vähän. Esimerkiksi muroissa on yleensä niin paljon sokeria, että täysjyväviljan osuus muroissa jää terveysvaikutustensa puolesta sokerin negatiivisten vaikutusten varjoon.
2. ”Sisältää vitamiinia tai hivenainetta X”
Jos pakkauksessa korostetaan tuotteen olevan hyvä lähde tuiki tarpeelliselle hivenaineelle, totuus on yleensä päinvastainen. Esimerkiksi monien snack-tyyppisten ruokien sisältämät vitamiinit ovat hyvin pitkälle prosessoituja. Hedelmissä vitamiinit ovat luontaisessa muodossaan ja imeytyvätkin paremmin, kun taas prosessoiduissa ruoissa niiden terveysvaikutukset jäävät olemattomiksi. Lisäksi prosessoiduissa ruoissa on yleensä niin paljon lisättyä sokeria, että se kumoaa lisätyn hivenaineen X tuoman hyödyn.
3. ”100% luonnollista” tai ”100% luonnollisista aromeista”
Kun sipsejä tai kananugetteja mainostetaan 100% luonnollisina, jotain on pahasti pielessä. Luonnollisuus ei tarkoita ruokapakkauksissa oikeastaan mitään, koska sen määritelmä on epäselvä. Selvää kuitenkin on, että nugeteissa ei ole mitään luonnollista!
4. ”Hyvä proteiinin lähde”
Jos tuote korostaa olevansa hyvä proteiinin lähde, se ei sitä todennäköisesti ole. Jos tuotteeseen on lisätty proteiinia, se on yleensä pitkälle prosessoitua soijaproteiinia, josta ei ole juurikaan hyötyä. Proteiinipitoisuuttaan julistavat tuotteet sisältävät yleensä runsaasti sokeria ja transrasvoja.
5. ”Sisältää aitoa hedelmää”
Tuotteet jotka korostavat sisältävänsä aitoa hedelmää, sisältävät yleensä aitoa hedelmää tiivisteenä. Tiivisteiksi muutettaessa hedelmät menettävät usein terveelliset ominaisuutensa ja sokeripitoisuus kasvaa moninkertaiseksi.
Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: BuzzFeed
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus