Tässä simppeli juoma, joka voi lievittää poskiontelontulehduksen oireita

Vilustuminen ja poskionteloiden tulehtuminen ovat yleinen vaiva tähän aikaan vuodesta.
Apteekeissa on ilman reseptiä saatavia lääkkeitä ja apuvälineitä (mm. nenäkannu), joilla tulehtuneiden poskionteloiden oireita pystyy lievittämään. On kuitenkin olemassa myös erinomaiseksi osoittautuneita niksejä, joita voi kokeilla kotioloissa. Kotioloissa tehtyjen niksien etuna on se, että suurinosa aineksista löytyy jo kaapista, eikä tarvitse suunnata erikseen apteekkiin.
Tämä niksi ei välttämättä auta kaikkia, mutta joillekin ihmisille se tuo helpotusta jo 20 sekunnissa – menetelmä on siis ainakin kokeilemisen arvoinen!
Poskiontelontulehdus ja päänsärky saattavat David Wolfen mukaan lievittyä, mikäli juot tätä juomaa, joka sisältää
Tarvitset:
- 1 kuppi lämmintä vettä
- 1 1/5 dl omenaviinietikkaa
- 1 tl cayennenpippuria
- 1 rkl hunajaa
- Yhdestä sitruunalohkosta puristettu mehu
Toimintaohjeet:
1. Keitä vettä ja kaada se lasiin yhdessä omenaviinietikan kanssa
2. Lisää sekaan hunaja ja cayennepippuri, jonka jälkeen sekoita
3. Lisää sitruunamehu
4. Seoksen tulisi lievittää poskionteloissa tuntuvaa painetta ja mahdollista kipua jo 20 sekunnissa. David Wolfe suosittelee juot seoksen säännöllisesti, kunnes ongelmat häviävät kokonaan.
Lähde: Davidwolfe.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Tökkää tikku perunaan ja pyöräytä raastinta vasten – kesän näyttävimmät potut syntyy näin
- Herkullinen nokkospannari syntyy näin – sopii sekä suolaisena että makeana
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää