Valmista kanankoivet uudella tavalla, niin että kanankoipi kiinnitetään hammastikkujen avulla perunan puolikkaaseen kiinni. Tämä hauska ja herkullinen resepti pelastaa, kun arjen ruokainspiraatio on hukassa. Tai kun haluat valmistaa simppeleistä raaka-aineista herkullisen aterian, joka ilahduttaa koko perhettä.

Tarvitset:

  • 9 kanankoipea
  • Suolaa, mustapippuria, paprikaa, 1 tl meiramia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 20 g inkivääriä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2 rkl kasviöljyä
  • 5 samankokoista perunaa
  • tilkka öljyä
  • suolaa
  • Lisäksi: hammastikkuja

Tee näin:

  1. Tee kanankoipiin viillot videon osoittamalla tavalla. Sekoita öljyyn mausteet, murskattu valkosipuli, raastettu inkivääri ja sitruunamehu. Ja voitele kanankoivet tällä seoksella. Peitä ne sitten kelmulla ja anna levätä 30-40 minuuttia.
  2. Puolita 5 suunnilleen samanmuotoista ja -kokoista perunaa. Mausta suolalla ja kasviöljyllä. Laita perunat litteä puoli alaspäin leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Työnnä 3 hammastikkua jokaiseen perunaan.
  3. Aseta kanankoivet hammastikkujen päälle luu ylöspäin.
  4. Paista uunissa 200°C:ssa 30 minuuttia. Ota ne uunista ja voitele broilerit uudelleen kastikkeella ja paista vielä 15-20 minuuttia 200°C:ssa.
  5. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa!

Katso valmistusohje videolta:

Jaa tämä mainio resepti myös kavereillesi!

Lue myös