Tästä syystä raakaa kananmunaa ei saa koskaan päästää valumaan viemäriin

Älä päästä kananmunaa viemäriin!
Joissakin resepteissä tarvitaan vain keltuaista tai valkuaista, jonka seurauksena toinen osa munasta jää ilman käyttötarkoitusta. Optimitilanteessa hyödyntämättä jäänyt osa munasta taipuu vaikkapa munakkaaksi, mutta toisinaan ainoa vaihtoehto tuntuu olevan pois heittäminen.
Muista kuitenkin se, ettet valuta keltuaista tai valkuaista viemäriin. Tämä voi nimittäin johtaa todella ikäviin ongelmiin.
Raakaa kananmunaa ei kannata kaataa viemäriin muun muassa kahdesta syystä:
Viemärien tukkeutuminen
Munanvalkuainen ja keltuainen voivat jäädä kiinni putkistoihin ja aiheuttaa tukkeutumista. Proteiinit voivat kiinnittyä putkien seinämiin, etenkin jos viemärissä on jo valmiiksi rasvaa tai muuta jätettä. Tämä voi hidastaa veden valumista tai johtaa jopa viemäritukokseen.
Hajuhaitat
Raaka kananmuna voi alkaa mädäntyä putkissa, mikä voi aiheuttaa epämiellyttäviä hajuja. Munanvalkuaisen ja keltuaisen hajoaminen voi tuottaa rikkivetykaasua, joka haisee pahalta ja voi levitä kotiin.
Vanhentunut tai pilaantunut kananmuna kannattaa hävittää biojätteenä, jossa se hajoaa luonnollisesti ja voidaan kompostoida.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää