Tässä on merilevä, joka maistuu lähes 100% pekonilta – jopa 2 kertaa terveellisempää kuin lehtikaali

Oregonin osavaltion tutkijat ovat patentoineet uuden merileviin kuuluvan alalajin, joka maistuu kypsennyksen jälkeen pekonilta.
Merilevä on punertavan väristä ja se muistuttaa hieman läpikuultavaa salaatinlehteä. Kyseinen merilevä kasvaa nopeasti ja se on kaksi kertaa ravinnerikkaampi kuin lehtikaali. Niin mainitsimmeko jo, että se maistuu aivan pekonilta?
Oregonin osavaltion tutkijan, Chris Langdonin mukaan merilevä kehitettiin käytännössä vahingossa, kun tutkijat yrittivät löytää ravinnonlähdettä syötäville merietanoille, jotka ovat suosittua ruokaa erityisesti Aasiassa. Saman tyyppinen punainen merilevä kasvaa luonnostaan Atlantin ja Tyynenmeren rannikkoalueilla.
Langdon kuitenkin ymmärsi löytäneensä jotain ainutlaatuista, kun hänen kollegansa, Chuck Toombs, vieraili toimistolla ja maistoi pienen palan merilevää. Toombs oli sitä mieltä, että ”pekoni-merilevällä” olisi mahdollisuus luoda ”täysin uusi ala Oregonin osavaltiolle”, Langdon kertoo Oregonin osavaltion lehdistötiedotteessa.
Tutkijat alkoivat tämän jälkeen tehdä yhteistyötä Oregonin yliopiston ruokainnovaatiokeskuksen kanssa ja yhdessä he onnistuivat luomaan useita ruokia, joissa punainen merilevä toimii keskeisenä raaka-aineena.
”Tämä raaka-aine on aika mahtava”, Langdon kertoo. ”Kun sitä paistetaan, se maistuu pekonilta, eikä merilevältä. Ja siinä todella on melko vahva pekonin aromi.”
Punainen merilevätuotanto on tällä hetkellä lapsen käsissä, mutta Langdon suunnittelee kolminkertaistavansa tuotannon lähitulevaisuudessa.
Eikö olekin mahtavaa? Dieetti, joka maistuu herkulliselta ja on samalla myös terveellistä.
Jaa artikkeli ystävillesi, jotka rakastavat pekonia!
Lähde: Businessinsider.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää