Tästä syystä osa ihmisistä laittaa lakanan alle saippuan – auttaa yleiseen riesaan

Hyvät yöunet ovat yksi elämän kulmakivistä.
Unen laatuun voi vaikuttaa omilla elämäntavoilla ja pienillä kotikonsteilla. Uni on jaksamisen kannalta tärkein asia, joten siihen tulisi suhtautua vakavasti.
Tiesitkö että saippua lakanan alla voi auttaa ongelmaan, josta sadat tuhannet suomalaiset kärsivät vuosittain?
Levottomat jalat – kuulostaako tutulta?
Jaloissa esiintyvä kramppi, pistely kipu tai suonenveto voivat aiheuttaa univaikeuksia.
Edes lääkärit tai tutkijat eivät osaa sanoa tarkkaan mistä oireet johtuvat. Tämän vuoksi onkin todettu, että levottomat jalat eivät luultavasti aiheudu vain yhden tekijän seurauksena. Levottomien jalkojen aiheuttajaksi on kuitenkin epäilty oireita ja sairauksia, kuten: raudanpuutetta, munuaisten vaajatoimintaa, diabetesta tai reumaa.
Miten saippua liittyy koko asiaan?
Levottomat jalat ja krampit voivat joidenkin mukaan lievittyä, kun lakanan alle asettaa saippuan.
Tämä kuulostaa ehkä jopa typerältä, mutta monien ihmisten mukaan niksi toimii. Vuosia krampeista kärsineet ihmiset ovat kertoneet, että ongelmat katosivat niksin jälkeen kuin tuhka tuuleen.
Osa lääkäreistä selittää saippuan vaikuttavan kramppeihin, sillä se sisältää magnesiumia.
Magnesiumin puute voi aiheuttaa kramppeja ja univaikeuksia. Samaan aikaan magnesium auttaa koko kehoa rentoutumaan.
Sinun ei tarvitse kuin laittaa saippua lakanan alle. Sinun tulee käyttää luonnollista saippuaa, joka sisältää eteeristä öljyä – tämän jälkeen ei tarvitse kuin käydä nukkumaan ja selvittää toimiiko niksi yön aikana.
Tämä niksi on mielestäni hieman kyseenalainen, mutta sen kokeileminen on lähes ilmaista, joten en näe paljoa menettämisen varaa?
Mitä mieltä sinä olet tästä niksistä? Oletko kuullut siitä aikaisemmin?
Jaa uutinen Facebookissa ja katso mitä ystäväsi sanovat!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää