Ravintoterapeutti neuvoi naista pitämään huolta 3 asiasta – pudotti melkein 70 kg painoa

Painon pudottaminen ei ole niin helppoa miltä se kuulostaa. Itsekuri, liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat itsessään yksinkertaisia asioita, mutta niiden noudattaminen voi olla äärimmäisen vaikeaa.
37-vuotias Amanda ”Mandie” Wood oli ajanut itsensä kamalaan tilanteeseen, jossa hän oli jäämässä oman kehonsa vangiksi. Mandie aloitti painonpudotuksen syksyllä 2015, kun hän tunsi olonsa näkymättömäksi ja väsyneeksi.
Mandie osti kuntosalikortin, kävi ravintoterapeutin luona ja noudatti ruokavaliota. Ja arvaa mitä? Hän onnistui pudottamaan kahdessa vuodessa 68 kiloa. Mandie painoi aloittaessaan 170 kiloa ja hän tarvitsi ravintoterapeutin apua.
”Seuraan tarkasti makroja, tämä tarkoittaa sitä että yritän varmistaa saavani 35% kaloreista hiilihydraateista, 25% kaloreista rasvasta ja 40% kaloreista proteiinista”, Wood kertoi PopSugar -lehdelle.
Mandie palkkasi muutaman epäonnistuneen kuntosalikäynnin jälkeen personal trainerin, jonka jälkeen harjoittelu alkoi sujua.
”Nyt salille meneminen on yksi viikon parhaista hetkistä”, Mandie kertoo ja jatkaa:
”Olkaa lempeitä itseänne kohtaan ja älkää vain luovuttako.”
37-vuotias Amanda painoi 170 kiloa vuonna 2015.
Hän onnistui pudottamaan 68 kiloa painoa vain 2 vuodessa!
Jatkuvaan väsymykseen ja näkymättömyyteen kyllästynyt Amanda halusi muuttua.
”Yritän varmistaa saavani 35% kaloreista hiilihydraateista, 25% kaloreista rasvasta ja 40% kaloreista proteiinista”
”En ole itse asiassa koskaan kertonut kenellekään, kuinka paljon painoin.”
”Tulee olemaan päiviä, jolloin on vaikeaa, mutta älä luovuta koskaan.”
Hienoa Amanda! Nyt upean muodonmuutoksen kokenut nainen haluaa rohkaista muita uskomaan unelmiinsa.
Jaa hieno uutinen Facebookissa, jotta ystäväsi saavat lukea Amandan inspiroivan tarinan!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mehukas ja maukas grillattu ananas – Tällä ohjeella tulee täydellistä
- Tee herkullinen varhaiskaalisalaatti grilliruoan kaveriksi
- Mies, juo joka päivä kupillinen tätä juomaa – erektiosta tulee isompi ja parempi
- 3 helppoa kikkaa, jotka saavat hampaasi näyttämään valkoisemmilta
- Tämä vihannes auttaa ampiaisen piston aiheuttamaan jomottavaan kipuun
- Oletko jo kokeillut raejuustojäätelöä? Tämä proteiinipommi valloittaa kesäherkuttelijat!
- Tämä herkullinen brasilialainen limonadi valmistuu muutamassa minuutissa
- Suolan avulla sain paistinpannuun taas tarttumattoman pinnan – näin tein sen
- Näin moni luomi oikeassa kädessä voi viitata kohonneeseen syöpäriskiin
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä