Näin moni luomi oikeassa kädessä voi viitata kohonneeseen syöpäriskiin
Oikea käsivarsi voi paljastaa yllättävän paljon.
Tiedätkö, kuinka monta luomea sinulla on oikeassa käsivarressa? Ei moni ole tullut laskeneeksi, mutta nyt se saattaa kannattaa. Lontoolaisen King’s Collegen tutkijat huomasivat, että juuri oikean käsivarren luomien määrä voi antaa osviittaa melanooman eli ihosyövän riskistä.
Yli 3 500 kaksosnaista osallistui tutkimukseen, jossa laskettiin luomet 17 eri kehon alueelta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että oikea käsivarsi, erityisesti kyynärpään yläpuolinen osa, antoi tarkimman vihjeen.
Tutkijat huomasivat, että jos oikeassa käsivarressa oli yli 11 luomea, oli hyvin todennäköistä, että koko kehossa oli yli 100 luomea. Ja mitä enemmän luomia, sitä suurempi on riski melanoomaan.
Vaikka oikea käsivarsi nousi yllättäväksi riskimittariksi, myös muualta kehosta löytyi viitteitä. Miehillä erityisesti selkä ja naisilla jalat olivat merkittäviä alueita. Riskitekijöihin kuuluvat myös vaalea iho, pisamat, punertavat tai vaalean sävyiset hiukset ja silmät – sekä tietenkin runsas auringonotto ja ihon palaminen.
Tarkkaile ihon muutoksia
Cancer Research UK muistuttaa, että vaikka suuri luomimäärä voi olla riskitekijä, vain osa melanoomista kehittyy olemassa olevista luomista. Siksi on erityisen tärkeää tuntea oma iho ja kiinnittää huomiota muutoksiin. Jos luomi muuttaa kokoa, väriä, muotoa tai tuntuu oudolta, varaa aika lääkärille.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin