Pakasta tummuneet banaanit ja tee niistä mitä herkullisin jälkiruoka
Tummuneita banaaneja jää meillä aina silloin tällöin pöydälle pyörimään. Niistä tulee yleensä tehtyä banaanileipää tai pannukakkuja, mutta tämä idea on vieläkin helpompi: pilko banaanit ja laita ne pakastimeen.
Jäisistä banaaneista saa nimittäin tehtyä yllättävän kermaista banaanijäätelöä eli nice creamia. Banaanin lisäksi tarvitset vain hieman kaakaojauhetta,.
Banaanijäätelö eli nice cream
Ainesosat (1 annos)
- 1 kypsä banaani
- 1 tl kaakaojauhetta
Ohje
Vaihe 1. Kuori ja pilko banaani. Laita palat kannelliseen rasiaan ja pakasta yön yli. Mitä kypsempää banaania käytät, sitä makeampaa jäätelöstä tulee.
Vaihe 2. Survo jäiset banaanipalat sauvasekoittimella tasaiseksi ja kermaiseksi massaksi.
Vaihe 3. Lisää kaakaojauhe ja surauta vielä kerran tasaiseksi.
Vaihe 4. Lusikoi jäätelö kulhoon ja nauti heti, sillä banaanijäätelö alkaa sulaa melko nopeasti.
Reseptiä voi helposti muunnella oman maun mukaan. Kaakaon tilalle tai lisäksi joukkoon voi kokeilla esimerkiksi marjoja.
Resepti: Kotiliesi
Lue myös:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin