6 vinkkiä, jotka sinun tulisi huomioda aina ennen kuin kastelet viherkasveja

Kuinka paljon kasveja tulisi kastella ja milloin?
Kasvit tarvitsevat ihmisten tavoin vettä elintoimintojen ylläpitämiseen ja kasvuun. Liiallinen veden määrä voi kuitenkin myös tappaa kasvin. Kasteluun ei ole olemassa minkäänlaisia kiveenhakattuja ohjeita – pääasiassa sinun tulee vain pitää huolta siitä, että multa on tarpeeksi kosteaa.
Voit opetella muistamaan kuinka paljon kasteltu kukkaruukku painaa, jonka jälkeen tiedät milloin se tulee kastella.
Tässä parhaat kasteluvinkit
- Keskity juuriin. Muista että juuret tarvitsevat pääsyn veden lähelle, eivätkä lehdet. Lehtien liika kastelu ei auta kasvia ja se voi jopa levittää tauteja.
- Kastele vain tarpeen tullen. Liika kastelu voi jopa tappaa kasvin, kun juuret eivät saa tarpeeksi happea.
- Kastele huolellisesti. Pidä tästä huolta erityisesti kasvimailla ja tarkista, kuinka pitkälle vesi on kulkeutunut.
- Kastele aamuisin ja lehtien päälle kertynyt kosteus ehtii haihtua päivän aikana.
- Laita mullan päälle puuhaketta tai kiviä, jotta kosteus säilyy eikä multa homehdu.
- Käytä altakasteluruukkua, jotta kasvisi juuret saavat imettyä veden parhaiten
Näillä vinkeillä kasviesi hyvinvointi tulisi olla taattu!
Jaa tieto myös Facebookissa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää