Kevytlimsatko parempia painonhallinnassa kuin vesi?

Tämä kevytlimsatutkimus on saanut paljon mediahuomiota.
Tutkimuksen tuloksissa väitetään kevytlimsojen olevan vettä parempia juomia painonpudottamisessa.
Tutkimuksen tulokset kertovat, että kevytjuomia juoneet koehenkilöt laihtuivat 12 viikon aikana keskimäärin 2 kg enemmän kuin koehenkilöt, jotka olivat aiemmin juoneet kevytjuomia mutta lopettivat tapansa kokeen ajaksi. Erikoisten johtopäätösten lisäksi tutkimuksen tekee kyseenalaiseksi sen rahoitus, joka on peräisin Coca-Colan kaltaisilta juomayhtiöiltä.
Juodako siis kevytlimsoja vai ei?
Ennen kuin aloitat uudelleen dieetticolan juomisen, kannattaa harkita kaksi kertaa. Kuten aiemmin todettua, kaikki tutkimuksen koehenkilöt olivat kevytlimsanjuojia. Osa heistä joutui lopettamaan kevytlimsojen juonnin kokeen ajaksi.
Oli kyse sitten limsasta tai tupakasta, addiktoivan paheen lopettaminen voi heikentää kykyä hillitä itseään muiden paheiden suhteen, kertoo ravitsemusterapeutti Jaime Mass. Tutkimuksen tuloksia voi siis selittää se, että osa koehenkilöistä korvasi aiemman kevytjuomaharrastuksensa ainakin osittain jollain muulla paheella – tämä on Massin mukaan hyvin yleistä minkä tahansa addiktion yhteydessä.
Kevytjuomat voivat aiheuttaa ongelmia kehon hormonitasapainossa. Kevytjuomien keinotekoinen makeus voi sekoittaa kehon kyvyn arvioida mm. energiansaantiaan – paljonko kaloreita on kulutettu ja paljonko vielä tarvitaan. Tämä selittänee miksi dieettijuomien juojilla on keskimäärin moninkertaisesti suurempi vyötärön ympärysmitta kuin niillä jotka eivät kyseisiin juomiin koske.
Oli miten oli, varmaa on että kevytlimsat eivät ole mikään maaginen ratkaisu painonhallintaongelmiin.
Lähde: Women’s Health
Katso myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää