Kaiva perunan sisus ulos – lisää vain 6 raaka-ainetta, grillaa ja herkuttele

Vieraidesi makuhermot heräävät, kun he maistavat grillattuja tulivuoriperunoita.
Peruna on peräisin Etelä-Amerikasta ja sitä on varsinkin vuoristoalueilla viljelty jo tuhansien vuosien ajan. Espanjalaiset toivat perunan 1500-luvulla ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Merimiehet olivat käyttäneet sitä ravintonaan paluumatkan aikana. Suomalaisten ”kansallisherkku” on siis kaikkea muuta kuin alunperin suomalainen.
Peruna on ollut jo pitkään yksi arkipäiväisimmistä raaka-aineista ja niitä löytyykin lähes jokaisen suomalaisen keittiöstä. Perunasta voi valmistaa todella monipuolisia aterioita, kuten esimerkiksi: kermaperunoita, valkosipuliperunoita, ranskalaisia, uuniperunoita ja niin edelleen…
Tässä reseptissä valmistamme uuniperunoita muistuttavia grillattuja tulivuoriperunoita.
Tarvitset:
- 6 keskisuurta, keitettyä perunaa
- 3 rkl oliiviöljyä
- Suolaa
- 100 g paistettua pekonia
- 100 g raastettua cheddarjuustoa
- 100 g hapankermaa
- 2 rkl hienonnettua ruohosipulia
Voit katsoa yksinkertaiset valmistusohjeet alapuolelta!
Grillikausi alkaa olla ohitse, mutta vielä on aikaa kokeilla muutamia herkullisia reseptejä! Tämän reseptin voi tietenkin valmistaa myös uunissa.
Jaa resepti ystävillesi, mikäli peruna on mielestäni mahtavan monipuolinen raaka-aine!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 ruokaa, jotka auttavat sinua pääsemään eroon sokerinhimosta
- Syö tätä paheksuttua herkkua, jos haluat piristää seksielämääsi
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää