Yllättävää tutkimustietoa: Kahvinjuonti näyttää ehkäisevän stressioireita
Suomalaisilla toimistoilla kitataan maailmanennätystahdilla kahvia – eikä suotta.
Tutkimuksen mukaan kahvittelu näyttää nimittäin ehkäisevän stressioireita.Kahvitelleet hiiret osasivat ottaa asiat viileämmin
Brasilialaisten, portugalilaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden suorittama hiirikoe paljasti kahvista varsin mielenkiintoisia uusia pu0lia. Kokeessa osalle hiiristä annettiin juotavaksi tavallista vettä, osalle kofeiinilla terästettyä vettä. Tämän jälkeen hiiret altistettiin erilaisille stressiä aiheuttaville tilanteille: mm. kylmille kylvyille ja häkin heiluttelulle. Pelkkää vettä juoneet hiiret olivat stressiä aiheuttaneiden tilanteiden jälkeen tolaltaan – ne käyttäytyivät avuttomasti eivätkä pärjänneet muistitesteissä. Kofeiinia nauttineet hiiret puolestaan kykenivät stressaavienkin tilanteiden jälkeen suoriutumaan normaaliin tapaan muistitesteistä ja muista tehtävistä. Tiedemiehet eivät ole varmoja mikä selittää havaitun eron, mutta alustava hypoteesi on, että kofeiinin reseptoreita tukkiva vaikutus aivoissa ehkäisee myös stressioireita. Aiemmin on myös havaittu, että kahvinjuonti voi ehkäistä jopa masennusoireita – tältä osin tutkijat eivät tosin ole yksimielisiä, sillä osa vaikutuksista voi selittyä kahvinjuonnin sosiaalisten rituaalien tuomalla mielihyvällä.Tulokset alustavia, mutta kahvittelu hyvässä seurassa kannattaa aina
Vaikka tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, niin täytyy muistaa että ne ovat vasta hiirikokeista saatuja alustavia tuloksia. Säännöllisen kahvinjuonnin on aiemmissakin tutkimuksissa todettu edistävän terveyttä, mutta kohtuus on silti hyvä pitää siinäkin. Lue täältä lisää.Katso myös:
Lisää kahvi-inspiraatiota
Lähde: BusinessInsider
LUE MYÖS:
- Kanaa ostaessa kannattaa olla tarkkana – kaksi merkkiä kertoo, ettei liha ole tuoretta
- Uunin alaluukkua ei ole tarkoitettu peltien säilytykseen – moni yllättyy kuullessaan sen oikean käyttötarkoituksen
- 5 hedelmää, jotka aiheuttavat helposti ilmavaivoja – ei ehkä paras valinta kodin ulkopuolella
- Kananmunadieetti on taas suosiossa – 2 viikossa paino voi pudota useita kiloja
- En alkuun kertonut perheelle, millä maustoin kanan – mutta maku voitti heti puolelleen
- Uunilohi on helppo valmistaa, mutta juuri siksi monet tekevät nämä pienet virheet
- Tutkimus tuo hyviä uutisia kahvinjuojille – ilahduttava vaikutus tuli monelle yllätyksenä
- Nauti tänä vuonna kiireettömästä joulusta – nämä kaikki ruoat voit huoletta pakastaa jo nyt
- Tämä lämmin juoma helpottaa marraskuun väsymystä paremmin kuin kahvi
- Lumipalloleivonnaiset – Kookosmoussea, suklaakakkua ja Nutellaa
- Terveellistä, halpaa ja nopeaa – Toivot, että olisit kuullut tästä reseptistä aiemmin!
- Jauhelihan maku paranee huomattavasti, kun muistat tämän ennen paistoa
- Kokeile lisätä nämä kaksi makua muusiin – tuloksena paras muusi ikinä
- Testasin eri lenkkiä makkaraperunoihin – ja tästä tuli meidän uusi suosikki
- Ethän kaada pastan keitinvettä viemäriin? Syy yllätti kokeneenkin kotikokin
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Aloin maustaa salaatin näillä – nyt meillä syödään vihdoin lautasmallin mukaan ilman valitusta
- Kokeile tätä seuraavaksi: jauhelihakiekot päihittävät lihapullat mennen tullen
- Kaveri vihjasi, miten voin ostaa kaupasta savulohta jopa puoleen hintaan – nyt ei ole kyse punalaputetuista tuotteista
- Yhdistin kalapuikot, perunat ja muut aineet samaan vuokaan – jestas miten maukasta tuli