Tästä syystä jäätelöä voi syödä aamupalaksi – tutkimus puhuu puolestaan

Jäätelö ei ehkä ole terveellisin ja täyttävin aamupala, mutta tutkijan mukaan sen syöminen on kannattavaa.
Makeat herkut eivät yleensä sovellu aamiaiseksi, sillä aterian tulisi olla täyttävä ja terveellinen. Japanilainen tutkija väittää kuitenkin, että jäätelön syöminen voi tehdä ihmisestä fiksumman.
Kyuorin University -yliopiston professori Yoshihiko Kogan mukaan jäätelön syöminen aamupalaksi parantaa ihmisen valppautta ja älyllistä suorituskykyä. Metron mukaan Koga toteutti tutkimuksia, joissa osallistujia pyydettiin syömään jäätelöä heti herättyään ja sitten tekemään erilaisia tehtäviä tietokoneella.
Koga sai selville, että jäätelöä syöneillä oli nopeammat reaktioajat ja paremmat tiedonkäsittelytaidot verrattuna kontrolliryhmään, johon kuuluvat eivät olleet syöneet jäätelöä aamupalaksi.
Koga myös testasi, mitä tapahtuu, jos jäätelön korvaa kylmällä vedellä. Metron mukaan tällöin osallistujien valppaus kyllä lisääntyi, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin jäätelöä syömällä – joten kylmyys ei pelkästään ollut vaikuttava tekijä.
Jäätelö ei kenties ole terveellisin aamupala ja Metron mukaan lisää tutkimuksia aiheesta tarvitaan, jotta voidaan nähdä, onko jäätelön syömisellä päivittäin pitkäkestoisia vaikutuksia älylliseltä kantilta.
Huomenna voit heti aamusta avata jäätelöpaketin hyvällä omallatunnolla!
Lähde: nainen.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Kauhukeittiön Punaviinikastike – Herkullinen Pihvikastike Lihalle
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Savustettu Kassler – Mureaa Possua Savustettuna
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä