Moni vähentää dieetin aikana hiilihydraatteja. On kuitenkin olemassa syy, jonka vuoksi näin ei tulisi tehdä.

Hiilihydraatit ovat yksi parhaista energialähteistä; ilman niitä treenaaminen ja ajattelu muuttuu vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi.

Nyt tutkijat ovat saaneet selville syyn, jonka vuoksi hiilihydraattien sivuuttaminen ei ole kannattavaa. Tutkijat kertovat että liian vähäinen hiilihydraattien määrä ruokavaliossa voi vähentää eliniänodotetta jopa 4 vuodella, The Lancet kirjoittaa.

Kohtuus kaikessa pätee tähänkin tilanteeseen erinomaisesti. Moni dieetti sivuuttaa hiilihydraatit täysin, vaikka elimistösi tarvitsee niistä saatavilla olevaa energiaa. Salaisuus piileekin siinä että annoskokoa tulisi pienentää ja hiilihydraatit punnita.

Amerikkalaisessa tutkimuksessa analysoitiin 15 428 keski-ikäisen ihmisen elintapoja kahden vuoden aikana. Tutkimus osoitti että ruokailutottumukset olivat merkittävässä yhteydessä ihmisten terveyteen.

”Tällaiset dieetit voivat vähentää eliniänodotetta”

Tutkimukset osoittivat että alle 40 prosenttia kalorinsa hiilihydraateista saaneilla ihmisillä oli suurempi riski kuolla aikaisemmin. Sama koski myös ihmisiä, jotka saivat yli 70 prosenttia energiastaan hiilihydraateista. Parhaiten pärjäsivät ihmiset jotka saivat hiilihydraateista 50-55 prosenttia päivittäisistä kaloreista.

– Dieetit, joissa hiilihydraatit korvataan lihalla ja rasvalla muuttuvat koko ajan suositummaksi. Nämä dieetit voivat lyhentää eliniänodotetta, jonka vuoksi niitä ei tulisi kokeilla, The Lancet -lehden julkaisemassa tutkimuksessa sanotaan.

Olen itsekin kokeillut dieettejä, joissa hiilihydraatit jätettiin sivuun lähes kokonaan. 

Jaa uutinen, jotta ystäväsi osaavat välttää dieettejä jotka voivat vahingoittaa heidän terveyttään!