Ruoanlaitossa tahroja ja likaisia pinttymiä muodostuu väkisin pannuihin ja kattiloihin, vaikka yrittäisi olla mahdollisimman varovainen.

Pinttymät ovat usein niin kovassa kiinni, että niitä ei saa hankaamalla pois. Onneksi on olemassa menetelmä, jolla liat saa irroitettua melko vaivattomasti.

Niksi ei vaadi sinulta paljoa aikaa, tosin puhdistukseen kuluu tovi, mutta sinun ei tarvitse tällöin olla tekemässä mitään, kun aineet hoitavat putsaamisen puolestasi.

Tarvitset:

  • Valkoviinietikka
  • Vetykarbonaatti
  • Uunipellin
  • Ruokasoodaa
  • Ja tietenkin likaisia pannuja ja kattiloita

Ohjeet:

1. Ota uunipelti esille ja täytä se viinietikalla (2-3cm korkeudelle). Kaada sen jälkeen sekaan 2,25 dl vetykarbonaattia eli bikarbonaattia.

2. Laita tämän jälkeen seokseen likaiset pannut ja kattilat, jotka halua puhdistaa. On tärkeää toimia melko nopeasti, kun kemiallinen reaktio on kaikista tehokkaimmillaan.

3. Anna kattilan levätä uunipellin päällä 24 tunnin ajan.

4. Tämän jälkeen on aika siirtää kattila pois seoksesta. Sekoita 2 rkl etikkaa 3 rkl ruokasoodaa ja hiero kevyesti pannun pohjaa.

5. Ja valmista! Kattilasi on jälleen aivan kuin uusi, eikä sinun tarvitse suunnata kauppaan ostamaan uutta.