Tiedän, tämä kuulostaa todella oudolta — lopputulos on kuitenkin todella upea!

Kesäisin grillit käyvät kuumana lähes jokaisilla kesämökeillä. Tämä resepti ei ole kuitenkaan aivan tavallinen, sillä nyt opit valmistamaan grillin, joka koostuu pelkistä hedelmistä.

Kyseessä on todella kaunis ja kekseliäs resepti, joka ajaa asiansa erinomaisena jälkiruokana.

Tarvitset:

  • 1 vesimelonin
  • 3 sellerinvartta
  • Puolikkaan limen
  • Hedelmiä ja marjoja
Tasty / Youtube
Tasty / Youtube

Toimi näin:

1. Kaiverra melonin ulkopuolella olevaan pohjaan 3 reikää, joihin selleritikut asetetaan.
2. Halkaise vesimeloni niin, että ”grilli” jää hieman suuremmaksi kuin ”kansi.”
3. Kaiverra vesimelonin hedelmäliha ulos lusikalla. Tee palloista mahdollisimman pyöreitä, sillä ne asetetaan lopulta grilliin.
4. Aseta 3 selleritikkua pohjaan tekemiisi reikiin ja kiinnitä ne hammastikuilla, mikäli haluat.
5. Pistä grillivartaita meloni läpi niin, että grilliin muodostuu kalterit. Lisää grillitikkuja puoleen väliin asti.
6. Lisää karhunvatukat grillinpohjalle (ne ajavat asiansa hiilinä)
7. Viimeistele, pistämällä loput grillivartaat kaltereiksi.
8. Kiinnitä puolikas lime hammastikun avulla grillin kanteen.
9. Lisää grilliin kaksi pystysuunnassa olevaa grillitikkua, jota vasten kansi voi levätä.
10. Valmistele grillivartaat ja voit aloittaa ”grillaamisen.”

Tämä oli mielestäni todella hauska ja kekseliäs idea, jota aion kokeilla seuraavissa grillijuhlissa.

Jaa artikkeli ystävillesi, jotta he voivat seuraavissa grillibileissä tarjoilla ruokaa hedelmägrillistä.