Mansikka ja lime tekevät tästä jälkiruoasta täydellisen

Makeat mansikat kruunattuna raikkaalla limellä. Voisiko parempaa maku yhdistelmää olla lämpimän kesäpäivän herkkuhetkiin.
Kyseinen jälkiruoka on helppo myös tehdä jääkaappiin valmiiksi ja tarjoilun tullen kantaa pöytään nautittavaksi.
Raikas limejälkiruoka:
(4 annosta)
4 dl kermaa
1 dl sokeria
2 liivatelehteä
3/4 dl limemehua
Sokeroidut mansikat
100 g mansikkaa
noin 1 rkl sokeria
(kermavaahtoa)
Näin valmistat kesäisen herkun:
- Mittaa suureen kattilaan kerma ja sokeri.
- Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen vähintään viiden minuutin ajaksi.
- Kuumenna kattilassa oleva seos kiehuvaksi, koko ajan vispilällä sekoitellen. Kerma saa kiehahtaa kunnolla, mutta varo kuitenkin, ettei kerma kiehu kattilan reunojen yli.
- Siirrä kattila pois levyltä. Nosta liivatelehdet pois vedestä ja purista niistä ylimääräinen neste. Lisää liivatelehdet sekoittaen kuuman seokseen. Sekoita joukkoon vielä limemehu, ja jaa seos neljään annoskulhoon.
- Nosta annokset jääkaappiin hyytymään vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. Suojaa jäähtyneet annokset esimerkiksi tuorekelmulla.
- Kun annokset ovat hyytyneet, pilko mansikat pieniksi paloiksi tai siivuta ne. Sekoita mansikoiden joukkoon sokeri. Anna seistä noin puolen tunnin ajan, välillä sekoittaen. Lusikoi mansikat annosten päälle. Tarjoile jälkiruoka-annokset halutessasi kermavaahdon kanssa.
Jaa resepti ystävällesi kenelle maistuisi tämä kesäinen herkku!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Siivousammattilainen varoittaa: Älä käytä tätä välinettä WC-pöntön pesuun – vaihtoehto on tosin vieläkin ällöttävämpi
- Tämä terveellinen suklaamousse tehdään avokadosta – ja maistuu taivaalliselta!
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Oletko jo testannut nokkossipsejä? Tämä herkku koukuttaa ihan huomaamatta!
- Kun yksi on poissa, on koko maailma autio 🐾
- Laita sitruuna mikroon muutamaksi minuutiksi – lopputulos yllättää
- Sangria ei ole vain punaviinin ystäville – kokeile valkoista versiota!
- Paahdetut tomaatit ja vaahdotettu feta – tämä kombo vie kielen mennessään
- Tämä jäädytetty mansikkapommi hurmaa suolaisen ja makean ystävät
- Ota kuminauhalakana rannalle – tätä temppua et unohda ensi kesänä!
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää