Haluatko eroon ampiaisista? Tee tämä paperipussille ja ongelma ratkeaa

Ampiaiset saattavat pilata tunnelmallisen illallisen ulkona.
Moni pelkää ampiaisia, sillä niiden pistojen aiheuttamat allergiset reaktiot eivät ole kovinkaan harvinaisia. Ampiaisilla on tapana mennä myös tölkkeihin ja pulloihin, jonka seurauksena pistos saattaa kohdistua kurkkuun — tässä tilanteessa tulee kiire lääkäriin. Ulkona ruokaillessa kannattaa aina silloin tällöin katsoa, ettei pullon tai tölkin sisäpuolelle ole mennyt ylimääräisiä pörriäisiä.
Ampiaiset ovat yleensä melko aggressiivisia ja ne saattavat hyökätä, kun niitä yrittää huitoa pois lähettyviltä — huitominen ei siis kannata, mikäli haluaa välttyä kivuliaalta pistokselta. On kuitenkin olemassa niksi, jonka avulla ampiaiset lähtevät pois. Et tarvitse kemikaaleja, myrkkyjä tai muita ympäristölle ja terveydelle haitallisia aineita.

Ampiaiset pitävät visusti kiinni reviiristään ja niillä ei ole tapana lentää vieraan pesän lähelle — koska vieraat ampiaiset yleensä tappavat lähellä olevan tunkeilijan. Niinpä myös ihmiset voivat hyödyntää tätä ominaisuutta laittamalla lähistölle ilmalla täytetyn paperipussin. Ampiaiset luulevat paperipussia pesäksi, jonka seurauksena ne eivät uskalla lentää lähettyville.
Nerokasta, eikö? Jaa vinkki myös ystävillesi, jotta he saavat viettää mukavan illan ilman ampiaisia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä ovat 10 parasta kasvista, jos haluat pudottaa painoa
- Pidä kuukauden mittainen tauko suklaasta – näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä