Emma pudotti 60 kiloa ilman dieettiä – Näin helposti hän teki elämänmuutoksensa
Emma Bertilsson on muuttunut tyystin eri ihmiseksi muutamassa vuodessa.
Aiemmin Emma oli vielä sairaalloisen lihava. Hän kärsi myös jatkuvista nivelkivuista ja lähes päivittäisestä kuumeesta. Lopulta hän totesi että oli tehtävä päätös: joko hän riistää itseltään hengen tai aloittaa kaiken alusta. Hän päätti ottaa härkää sarvista ja tehdä totaalisen elämänmuutoksen.Onnistumisen avaimet: Arkiliikuntaa ja karkit pois
60 kiloa pois muutamassa vuodesssa – kuulostaa uskomattomalta suoritukselta, varsinkin kun se tapahtuu ilman leikkauksia tai dieettejä. Emman muodonmuutoksen takana on yksinkertaisesti arkiliikunta ja epäterveellisten herkkujen vähentäminen. Emma kertoo jättäneensä ensitöikseen sipsit, karkit ja muut epäterveelliset herkut vähemmälle ja siirtyneensä syömään tavallista kotiruokaa roskaruoan sijaan. Tämän ansiosta Emma alkoi nukkua paremmin ja kivut vähenivät. Tärkeimmäksi asiaksi laihdutuksen kannalta Emma mainitsee kuitenkin liikunnan. Hän kertoo aloittaneensa pyöräilyllä ja edenneensä myös muihin vaativampiin lajeihin kun kuntoa tuli lisää. Nykyisin Emma harrastaa myös uimista ja juoksua. Myös arkiliikunnan lisääminen oli tärkeässä roolissa: Emma alkoi esimerkiksi nousta portaita hissin käyttämisen sijaan. Muita painonpudottamista tavoittelevia Emma neuvoo: ”Tavoitteet kannattaa pilkkoa pienempiin osatavoitteisiin, jotka saavutettuaan on lupa myös palkita itseään. Itseään kohtaan ei pidä olla myöskään liian ankara. Tuloksia ei kannata odottaa nopeasti, vaan prosessille on annettava sen vaatima aika.” Lähde: Expressen / IltalehtiLUE MYÖS:
- Vegaaniset linssipyörykät peruna- ja sellerisoseella – Sinun täytyy kokeilla tätä reseptiä!
- Tee aamiaiseksi herkulliset kaura-omenapannarit ja päiväsi ei voi alkaa huonosti
- 4 ihanaa pikkujouludrinkkiä – näillä hurmaat koko porukan
- Tietyt ruoat voivat suojata muistisairaudelta – valitse suosikkisi listalta
- Moni vaarantaa terveytensä tällä aamutavalla – lopeta ennen kuin on myöhäistä
- Älä käytä tätä yhdistelmää siivouksessa – voi olla jopa vaarallinen
- Myrkyllinen yllätys maustehyllyllä – tiesitkö mitä kaneli oikeasti sisältää?
- Kun pimeys painaa – kokeile piristytkö tällä hedelmäsalaatilla
- Tämä ohje on jäänyt monelta unholaan – omenan maku pääsee siinä oikeuksiinsa
- Ihan kaikkia lasipurkkeja ei tulisi heittää kierrätykseen – anoppi huomautti minua tästä
- Terveellistä, halpaa ja nopeaa – Toivot, että olisit kuullut tästä reseptistä aiemmin!
- Jauhelihan maku paranee huomattavasti, kun muistat tämän ennen paistoa
- Testasin eri lenkkiä makkaraperunoihin – ja tästä tuli meidän uusi suosikki
- Kokeile lisätä nämä kaksi makua muusiin – tuloksena paras muusi ikinä
- Ethän kaada pastan keitinvettä viemäriin? Syy yllätti kokeneenkin kotikokin
- Vatsavaivani helpottivat, kun aloin lisätä ruokalusikallisen tätä smoothien tai puuron sekaan
- Tee tämä joulukakku jo nyt – maku syvenee ja mehevöityy pakastimessa
- Aloin maustaa salaatin näillä – nyt meillä syödään vihdoin lautasmallin mukaan ilman valitusta
- Kokeile tätä seuraavaksi: jauhelihakiekot päihittävät lihapullat mennen tullen
- Kaveri vihjasi, miten voin ostaa kaupasta savulohta jopa puoleen hintaan – nyt ei ole kyse punalaputetuista tuotteista